tiistai 23. lokakuuta 2012

miehet!

Hiljaiseloa on tosiaan pidellyt. Kandintyöstäminen ja äärettömän tylsä elämäni ovat pitäneet minut kiireisenä. Treffiprofiilini poistin kahden päivän jälkeen ja yhdillä treffeillä kävin pojan kanssa joka osoittautui täysin vastakohdakseni ja mieheksi joka ei kiehdo minua juuri lainkaan. Hän kutsui itse itsensä luokseni katsomaan elokuvaa, enkä minä toisaalta pannut vastaankaan. Toivoin kokoajan että leffa loppuisi nopeasti jotta voisin saatella tämän amismiehen ulos. Poika oli ihan söötti mutta esitti tyhmiä kysymyksiä, eikä meillä yksinkertaisesti klikannut.

"Käytätsä tota sun venetsia naamaria ulkona liikkuessas?"
"No mitäs luulisit?"
"No miksei.. etkö tykkää  hämmentää ihmisiä?"..............................................voi luoja

No mutta mennäänpä mielenkiintoisempiin aiheisiin. Kerronpa teille hieman kultapojasta. Sen yhteisen yö-episodimme jälkeen tuntui kuin hän olisi vältellyt minua oikein kunnolla. Kerran yritin lähestyä häntä facebookissa, mutta turhaan.. hän pakeni nopeasti paikalta. Annoin asian olla, ehkä häntä hävetti niin paljon se, että oli sortunut parhaan kaverinsa ex-tyttöystävään. No, poikahan matkusti sitten kahdeksi viikkoa penispää-eksäni luokse lomalle pallon toisele puolen.

Viime lauantaina herättyäni katsoin puhelintani ja siinä vilkkui yksi saapunut viesti. Ajattelin, että voi ei! Tämän täytyy olla siltä amikselta, joka oli perjantai iltana ollut luonani katsomassa  sitä elokuvaa. Avasin viestin kauhunsekaisin tuntein ja hämmästys oli todela suuri kun lähettäjänä oli kultapoika .. wtf??! Hän oli kaksi päivää aiemmin palannut penispään luota ja viestissä luki: "Huomenta. Mitä kuuluu? Oon tässä naapurissa partyissa. Onko viikonloppuna töitä?" Viesti oli lähetetty klo 6 aamulla, eli neljä tuntia aikaisemmin.. selvä känni-vonkausviesti. Vastasin hänelle takaisin: "Moi, sori. huomasin viestin vasta nyt. Töitä vasta huomenna ja suunnitelmissa itselläkin mennä tänään juhlimaan. Jos oot edelleen naapurissa niiin tuu aamupalalle jos huvittaa".. Meni tunti että sain vastauksen : "Kiitti kutsusta, mutta haisee niin vanha viina etten kehtaa. Ei kannata juhlia". Ehkä häntä oli jälleen alkanut kaduttaa? "Ok. Ei mulla siis olisi mitään taka-ajatuksia ollut, lähinnä olisin udellut kuulumisia. Ja tuo vanhan viinan löyhkä taitaa olla jokaisen teekkarin ominaistuoksu." Seuraavassa viestissään hän ilmoitti tulevansa moikkaamaan minua. Kuinka ristiriitaista.

Hän siis tuli ja minä pakotin häntä syömään aamupalaa kanssani. Teeveestä tuli awkward ja hän istui sängylleni katsomaan sitä. Meinasi itseä naurattaa kun tajusin että juuri kyseisessä jaksossa Kyle saa kuulla saaneensa parhaan ystävänsä jämät. Hah! Istuin hänen viereensä ja seuraavana ruudussa alkoikin pyöriä Jersey Shore ja tämän jälkeen 16 and pregnant. kultapoika oli jo jersey shoren kohdalla tehnyt olonsa mukavaksi ja makoili sängylläni, minä makoilin hänen vierellään. Katsoessamme 16 and pregnantia totesin hänelle "Hyi.. Miksi noi haluaa pilata elämänsä noilla lapsilla? Kuka haluaa lapsia?" Tähän hän vastasi: "No en mä tiedä, jos löytää sellaisen ihmisen jonka kanssa haluaa tuottaa jälkeläisiä" Katsoin häntä hämmästyneenä. Penispää-exäni oli aina höpöttänyt kultapojan olevan sitä sorttia joka ei koskaan halua tuottaa vaippahousuisia hirviöitä.

Laitoin meille leffan pyörimään ja tämän aikana hän rupesi kutittelemaan ja tökkimään minua kyljistä. Pianhan siinä jo oltiin toisissamme kiinni ja suutelimme niin kiihkeästi että ikkunalasitkin olisivat voineet huurtua. Emme tehneet muuta kuin kiehnäsimme ja pussailimme sillä minun oli tarkoitus lähteä pian lenkille. Sanoinkin hänelle heippa ja hän lähti kotia kohti kolmen tunnin olemisen jälkeen.

Seuraavana iltana tullessani töistä, hän rupesi juttelemaan minulla facebookissa kaikkea turhanpäiväisyyksiä. Juttelimme noin kaksi tuntia jonka jälkeen ilmoitin että menisin nukkumaan. Hän toivotti hyvää yötä. Eilen sitten puolestani minä menin ahdistelemaan häntä facebookissa.. mutta keskustelusta ei oikein tullut mitään ja hän häipyi sanomatta heihei. Ota tuosta nyt selvää? Mitä hän minusta tahtoo? Onko hän kiinnostunut tai ei ja millä tavalla? Huoh.. Itse aion pitää viikon facebook-tauon kun alkoi niin pännimään. Miehiä on helvetin vaikea tajuta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti