fairytale

Onkohan se jokin kirjoittamaton sääntö, että ex-poikaystävät tulevat jossakin vaiheessa katumapäälle ja alkavat haikailla menneisyyteen?

Viikonlopun jäljiltä olen saanut siivota exäni jälkeen jättämää paskaa.. Maanantaina päätin käväistä facebookissa ja siellähän oli viesti exäni eräältä ystävältä jonka kanssa olen chattaillyt pidemmän aikaan, viesti meni näin: "Tiedätkö mitä? Jotkut asiat voisi pitää omana tietonaan!"  Ei muuta kuin soittoa ex-kultamussukalleni: Mitä vittua sä olet mennyt sanomaan!

Juttuhan meni niin, että mainitsemani automatkan aikana lörpöttelin hermostuksissani vähän liikaakin asioita jotka eivät varsinaisesti kuuluneet kenenkään korviin. Kerroin exälleni hänen ystävästään jonka kanssa olin chattaillyt ja ohimennen taisin mainita tämän härskistä persoonallisuudesta ja rivoista ehdotuksista. No.. Mitä Santtu oli sitten mennyt tekemään? Hän oli sanonut ystävälleen: "Oletko ajatellut pyrkiä eduskuntaan, susta tulis hyvä seuraava Ilkka Kanerva".. 

Tästä seurasi kamala raivostuminen minun osaltani ja sainkin exältäni sitten sähköpostia (hyvin kaunista sellaista), jossa hän pyysi anteeksi ja kertoi olleensa mustasukkainen ja  kaipaavansa yhteistä aikaamme.

Jos totta puhutaan, niin salaa toivoin että tämä penispää tajuaisi joskus mitä oli menettänyt ja tulisi katuma päälle. MUTTA toivoin tämän heräämisen tapahtuvan ehkä kahden vuoden päästä kun minä olen jo onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äiti (hah.. hyi, ei oikeasti), enkä kahden kuukauden päästä kun sydämeni arvet vuotavat vielä verta...

Eipä siinä. Tajusin  kuitenkin, että en halua suuren rakkaustarinani olevan tälläinen: tyttö ja poika rakastuvat, poika ihastuu toiseen tyttöön mutta tajuaa viikon päästä että haluaakin olla tytön kanssa, tyttö ottaa pojan takaisin ja kuukauden päästä poika ei saavu kotiin toisen tytön luota; poika ja tyttö eroavat. Menee kaksi kuukautta ja poika tulee katuma päälle, tyttö ottaa pojan takaisin.. and they lived happily ever after.. EI

Haluan jotain enemmän. Helpottavaa että eksäni matkustaa tänään puoleksi vuodeksi toiselle puolelle maailmaa.

mr. mulkku

Tämä on jo liikaa..

Kerrottakoon teille pieni likainen fakta minusta (tämä saattaa helpostikin paljastaa identiteettini niille jotka eivät sitä vielä tiedä): Ihana rakas kultamussukka ensirakkauteni ja ex-poikaystäväni on myös minun velipuoleni.. kuulostaako sairaalta? Niin minustakin! Tai ehkä tässä kohtaa olisi hyvä korjata että: tavallaan velipuoleni, ennenkuin minua syytetään insestistä.

Kuinka joku sitten voi olla tavallaan velipuoli? No, hän ei käytännöllisesti eli biologisesti ole minulle lainkaan sukua, vaan ainoastaan sitä kautta että vanhempamme sattuvat olemaan naimisissa keskenään. En kuitenkaan ole myöskään niin sairasmielinen, että olisin seurustellut henkilön kanssa, jonka seurassa vietin lapsuuteni kirmaillen pitkin hiekkateitä.. ehei, tapasin tämän kyseisen molopään vasta ollessani 17 vuotias.. joten alan kuulostaa  suht normaalilta, jos ei oteta huomioon serranon-perhe efektiä.

Miksi sitten otin tämän faktan esiin? Ihan sen vuoksi, että kyseisestä syystä joudun olemaaan tekemisissä tämän penispään kanssa luultavasti loppuelämäni, tai ainakin niin kauan kuin jompikumpi vanhemmistamme on elossa. Tänään jouduin sietämään hänen seuraansa. Kaikista vaikeinta oli kun ei tiennyt miten päin tulisi olla? Olisinko puhumatta ja välttelisin katsekontaktia tai antaisinko ymmärtää että minulla menee paremmin kuin minulla todellisuudessa menee? vai olisinko vain oma itseni?

Yritin olla oma itseni. Huomasin kuitenkin, että katsekontaktin tekeminen oli vaikeaa, ehkä siksi että halveksun kyseistä ihmistä päästä varpaisiin.. Jouduimme viettämään yhdessä n. 20 min ajomatkan aivan kaksistaan (älkää kysykö miksi, en jaksa selittää). Tämä mulkvisti ei ilmeisesti kestänyt hiljaisuutta joten alkoi kysellä minulta turhanpäiväisyyksiä kuten: miten töissä menee? jne. Minä puhuin jatkuvasti oktaavia liian korkealla äänellä kimittäen, johtuen hermostuneisuudestani ja vaikutin liian pirtsakalta. Henkisellä tasolla pyrin pitämään itseni koossa ja muistuttamaan että tämä ihminen on petturi, valehtelija ja omatunnoton paskiainen.

Tämä omatunnoton paskiainen kysyi ajelumme päätyttyä saisiko hän tulla katsomaan uutta kotiani. Pääni sanoi "haista paska", mutta suuni sanoi: "Tule vain".. Hän tuli. Olin ajatellut pitää kotini puhtaana hänestä, ettei se muistuttaisi millään tavalla hänen läsnäolostaan elämässäni.. nyt hän saastutti sen. Onneksi unohdan asioita helposti. Ei, emme harrastaneet minkäänlaista kiihkeää kanssakäymistä jälleentapaamisen merkeissä. Vanha suola ei janota minua.. mieluummin kuolen janoon.

Hän tuli myöhemmin työpaikalleni, kultapojan kanssa. Punastuin täysin. Tilaukset meni miten saattui ja he ottivat ruokansa mukaan. Meillä  on työpaikallamme tapana merkata ruoka-annokset jos kaksi ihmistä ottavat ne samaan pussiin, jotta he ruoka-annoksia jakaessaan tietäisivät kumpi on kumman. No yleensä annokset merkataan henkilön nimellä tai ruoan sisällöllä, kirjoittamalla mustalla tussilla kääreeseen. Minä tokaisin eksälleni: "Siinä sun annoksessa lukee kusipää. Ehe ehe.. ei vaan, Santtu siinä lukee".

sokkotreffit

Sai olla viimeiset treffit joille menen ikinä. Olen kadottanut uskon treffeihin,.. tai paremmin sanottuna itseeni. Ympärilläni pyörii miehiä niin kauan kunnes avaan suuni (etenkin jos treffikumppanina on suuhygienisti), olen pelkästään nätti kuori ilman mielenkiintoista sisältöä. Kuka nyt haluaa kauniin lahjapaketin jonka sisältä paljastuu - ei mitään? maailman paras joululahja!

Tapasin deittini seitsemän maissa ja hän ehdotti että tehdään kävelylenkki koska se ei ole yhtä kiusallista kuin paikallaan istuminen, kelpasi minulle. Poika puhui paljon ja kyseli melko vähän. Hän oli hyvännäköinen ja tyylikäs. Kiinnostunut historiasta. Vaikutin todelliselta ääliöltä hänen kysellessään tiedänkö miksi jokin on niinkuin on ja niin pois päin vastatessani aina "en". Kaksi tuntia kävelimme ja lopulta saavuttua treffien päätepisteeseen hän toivotteli minulle hyvät työpäivät huomiselle.

Poika oli hyvin mukava, mutta mikä minua vaivaa? Tämä on jo toinen kerta kun treffien jälkeen minulle suurinpiirtein toivotetaan hyvää loppuelämää. Onhan se ymmärrettävää, että aina ei vain synkkaa.. mutta äh... ehkä minun pitäisi olla fiksumpi tai vähemmän hauska tai mitä?

Ei nuokaan treffit ihan turhat olleet, vai tiesittekö te mahdolliset lukijani, että:

- senaatintorin alla on hautuumaa?
- Napoleon ei oikeasti ollut niin lyhyt kuin historia antaa ymmärtää (oikeasti hän oli n. 172cm pitkä)?
- Lonkero keksittiin suomessa 50 vuotta sitten olympialaisiin?
- Margaret Thatcher keksi pehmiksen?
- vankeudessa elävien miekkavalaiden evä on kaareva koska altaiden vesi ei ole tarpeeksi tiehää?
- jääkarhuista vain naaraspuolinen nukkuu talviunta?
- Coco Chanelin alapää on kansainvälinen?

Kuka saa lorupussiin kurkistaa?

Häröin herääminen ikinä... Pää jyskyttää ja krapula haluaa pyrkiä ulos sitä kautta mistä se sinne tulikin. Aloittakaamme alusta:

Eilinen. Vietin vanhenemispäivääni yhdessä parhaimpien ystävieni kanssa. Ruokaa olin valmistanut niin paljon, että  sillä olisi voinut ruokkia pienen kylän afrikassa. Aloitimme iltamme  juomalla viiniä ja tequilaa, mikä selvästikin paljastui myöhemmin huonoksi ideaksi, alkoholi nimittäin nousee minulla yhtä hyvin päähän kuin kusi Snoop doggilla. Alkoholi on myös syypää siihen, että minusta tulee kikatteleva teinipissisprinsessa.

Baariin siirryttäessä porukka väheni puolella. Epätoivokin meinasi vallata kun huomasimme paikkakuntamme yhden suosituimmista baareista olevan tupaten täynnä ja jonoa ainakin 50m. Jonossa oleva poika sai meidät (minut, Birgetan ja Maarian) kuitenkin vakuuttuneiksi että se etenee nopeasti ja pian pääsemme baariin. Seisoimme yhteensä 45 min jonottaen, kuitenkin aika tuntui menevän suhteellisen nopeasti. Sisään pääsimme puoli yhdeltä ja taas meinasin vääntää itkua ikäkriisini johdosta kun minulta ei kysytty papereita.. ei edes kohteliaisuudesta.

Suuntasimme suoraan baaritiskille ja kenet näenkään ensimmäisenä sen toisessa päässä? vaeltajan! Katseemme kohtasivat ja minä repesin nauramaan hänen pelleillessään minulle, vihdoinkin minulla oli todistajat mukana että en kuvittele tämän flirtin tapahtuvan vain oman pääni sisällä! Hauskintahan tässä on se, että en edes tiedä vaeltajan oikeaa nimeä, enkä oikeastaan tiedä sitäkään miksi meistä on yhtäkkiä tullut näin tuttavallisia sillä hän jopa tervehti minua kohdatessamme uudelleen myöhemmin saman illan aikana. Ystävieni kanssa spekuloimme myös sitä, mitä hän mahtaa tehdä baarissa, sillä meidän käsityksemme mukaan hän on jonkin sortin lestaadiolainen? Valitettavasti hukkasin vaeltajani baarin syövereihin kahden maissa, ehkä hän häipyi siinä vaiheessa kotiinsa. Meillähän oli missiona Birgetan kanssa juhlia tappiin asti.

Ystävämme Maaria väsähti yhden maissa ja toivotteli meille hyvät illan jatkot. Tämä on osasyy myös myöhemmille tapahtumille.. minua ja Birgettaa ei pidä päästää juhlimaan kahdestaan, sillä edellisellä kerralla olimme mm. onnistuneet pokaamaan kaksi kuuroa poikaa ja kehittäneet itsellemme hyvin erikoisen "kuurofetissin". No niin tai näin, me jäimme kahdestaan ja etsimme itsellemme pöydän minkä ääreen istahtaa. Birgetta kaivoi puhelimensa esiin ja keksimme lähettää Pimppi-Samille viestiä (Simpin) facebookissa.

Ennenkuin jatkan tarinaani minun on kerrottava hieman Simpin ja meidän yhteisestä historiasta.. tai erityisesti Birgetan ja Simppi. Simppi on ex-poikaystäväni ystävä, johon tutustuimme fuksivuotemme laskiaisena. Simppi oli tuolloin hirveän humalassa ja juuri hävinnyt erään fuksikisan (joka on hyvin samantyylinen kuin mr.finland-kilpailut ;D). Exäni Santtu tuli sanomaan Birgetalle, että käy piristämässä Simppaa kun se hävisi juuri tuon kisan. Birgetta meni ja laski kätensä smoothisti Simpin olkapäälle ja tokaisi: "Moroo!" meidän muiden nauraessa sivulta.. Eihän se juttu sen pidemmälle edennyt mutta inside-vitsi siitä kyllä kehittyi. Erityisen hauskaahan on se, että exäni ystävät vihjailivat jotakin tapahtuneen Simpin ja Birgetan välillä, vaikkei näin koskaan käynyt ja Simpillä ei edelleenkään ole käsitystä tai muistikuvia siitä miksi hänet yhdistetään niin voimakkaasti Birgettaan. Olemme itsekin lisänneet vettä myllyyn, sillä Simpin hämmennys on vain niin näkemisen arvoinen. Tämän jälkeen minulla ja Birgetalla on ollut aina tyhmä härnäämisleikki mennä kiusaamaan Simppiä vittuilun merkeissä jos olemme sattuneet törmäämään häneen tanssilattialla. Emme ole koskaan tunteneet toisiamme erityisen hyvin tai jutelleet kovinkaan paljoa.

Takaisin siis Facebookkiin. Birgetta siis lähetti Simpille viestin (vaikkeivat he edes ole facekavereita) jossa hän kirjoitti: "Simppi! Where are you? Tanssilattia kaipaa sun muuveja! -B&V".. Yllättäväähän oli  kun Simppi vastasikin samantien takaisin: "Täällä -piip- baarissa, entäs te?", "Täällähän me", "Itekki vois tulla kohta ehkä sinne.".. Ja sehän tuli! Birgetta ja minä menimme tilaamaan juomia: "Ei helvetti.. Se tuli oikeesti! Miedän on pakko juoda nyt yhet shotit ja esittää että ollaan humalassa ku tollasia viestejä kirjoteltiin!".. Voin sanoa että ei olisi tarvinnut esittää... virhearvio ottaa ne shotit. Hengasimme sitten koko illan yhdessä ja heitimme maailman surkeinta läppää alleista, vanhenemisesta ja ties mistä muusta.

Viimeisten hitaiden koittaessa istuimme nurkassa katselemassa muiden huojumista tanssilattialla. Valot syttyivät ja Birgetta bongasi erään tuttavansa poikaporukasta: " Ette sitten tullu pyytää meitä tanssimaan" Ja pojat syyttivät meitä samasta. Vieressäni eräs poika puolestaan heitti meille: " Ootteko tekin epätoivoisia?? Me esitettiin että juodaan näitä kaljoja eikä siksi menty tanssimaan" Johon minä vastasin: "Joo, täällähän oli tää epätoivoisten kerhon vuosikokous, meillä ei ollu ees mitään kulissikaljoja joten astetta huonommin menee täällä." Simppi, minä ja Birgetta menimme huojumaan tyhjälle tanssilattialle (valot olivat jo päällä) ja pian viereeni tuli tämä epätoivosten kerhon jäsen: "saanko mä nyt tanssia sun kanssa 10 sekunnin hitaat?" Ja me tanssittiin! Poika pyysi meitä myös jatkoille ystävänsä luokse ja Birgetan kanssa meinasimme lähteäkin kunnes hän osoitti tätä nimenomaista kaveriaan, joka oli siin pilvenpolttajaheebon näkönen että kieltäydyimme kohteliaasti.

Narikassa minut pysäytti poika joka tuli kädet levällään luokseni "Moooi!! Mitä kuuluu" ja halasi minua lujaa. Minä vastasin hämmentyneenä, että ihan hyvää kuuluu ja kysyin samalla että tunnemmeko me mahdollisesti toisemme jostakin. Poika katsoi minua syvälle silmiin ja sanoi: "No tunnetaan!! Etkö sä muka muista???" Ja minun oli pakko myöntää että en. Poika jatkoi: "Me tavattiin sillon kerran täällä baarissa.. Etkö sä muka oikeasti muista mua??? Okei, ehkä sä oot nyt enemmän kännissä ku minä.. mutta etkö sä oikeasti muista mua?" Kysyin pojan nimeä jos se olisi auttanut minua löytämään muistini kadonneet palaset.. ei auttanut. Lisäksi poika näytti erittäin homolta. Simppi kertoi ulkona tuntevansa pojan ja sanoi hänen olevan jonkin sortin malli.. jaaha.

Hirveässä tuiterissa kutsuimme Simpin luokseni syömään ruokaa jolla olisi edelleen voinut ruokkia namibialaiset lapset. Hän tuli ja me mussutimme yhdessä tortillaa yksiössäni ja nauroimme niin hulluna kaikelle, että viikon vatsalihakset oli sitten siinä! Katselimme ikkunastani ulos ohikulkevia ihmisiä  ja pian Birgetta huudahti, Hei tuolla menee se narikkatyyppi! Birgetta huusi ikkunasta häntä nimeltä ja me kaikki maastouduimme piiloon nauraen räkäsenä.. Lapsellista ja niin kännistä, tiedän. Illan huonoin idea oli kuitenkin seuraava: "Simppi ethän sä nyt enää kotiin mee ku sun täytyy kuitenkin kohta herätä, jäät tänne nukkumaan." .. Ja niin me teimme, nukuimme sängyssäni kolmisin Simppi keskimmäisenä.

Aamulla krapuloissani Simpin jo häivyttyä mielessämme pyöri vain yksi ajatus "WTF?!"... Mieleen palautuivat pikkutunneille asti kestäneet keskustelut joissa olin paljastanut olevani miehennälkäinen ja kokematon yhdenillanjuttujen suhteen, kerroin myös unelmamiehestäni kultapojasta.. voi luoja! En tiedä oliku pahinta avautumiseni vai se kun lauloimme Birgetan kanssa Simpin maatessa välissämme lorua "kuka saa kuka saa lorupussiin kurkistaa, tillintallin tömpsis se on Simppi hömpsis!" Tai se kun esittelin hänelle sukkanukkeani tai se kun Birgetan kanssa tökimme hänen vatsa- ja rintalihaksiaan.. Voin kuitenkin paljastaa että päänsärkyni oli juuri sellainen kuin tuollaisen illan jälkeen voi kuvitella sen olevan. PAHA!

Illan mukava muisto on kuitenkin erityisesti se kun ulkomaalainen mies pysäytti minut baarissa ja kuiskasi korvaani: "You are so beautiful".. ehkä peli ei vielä ole täysin menetetty!

from google

McDreamy

Mulla on monta unelmamiestä, jotka nimestään huolimatta ovat ihan todellisia arkipäivässäni kohtaamia urospuolisia ihmisiä. He ovt niitä jotka saavat minut hymyilemään ja sykkeeni kohoamaan. Ystäväni ovat aina ihan pihalla kertoessani kohdanneeni taas unelmamieheni: "Niin kuka se nyt olikaan näistä sun unelmamiehistä?.. niitä kun on niin monta". Tässä "lyhyt" erittely näistä ihanista miehistä:

1. Ykkös unelmamieheni on kielletty hedelmäni. Käytän hänestä nimitystä kultapoika. Miksi hän on kielletty? Siksi, että hän on ex-poikaystäväni/avomieheni paras ystävä. Voin kuitenkin paljastaa, että meidän välillämme on aina ollut pientä flirttiä (ainakin minun näkökulmastani, minähän saatan toisaalta kuvitella tiskiharjankin flirttailemassa minulle). En tiedä koska salainen kiinnostukseni tätä poikaa kohtaan heräsi, luultavasti jo seurusteluaikanani (älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, en olisi pettänyt poikaystävääni hänen kanssaan vaikka tilaisuus olisi tullut. Hän oli vain viaton öh.. flirttikaveri?). Luultavasti olen leikitellyt ajatuksella siitä lähtien kun puolitoista vuotta sitten hän eräissä juhlissa hirveässä tuiterissa tuli luokseni ja sanoi: "Jos sä et seurustelis Santun (exäni, nimi muutettu) kanssa, enkä mä Mariannen, niin me niin pantais". Kysymys vaan kuuluu, onko outoa lämmetä tuosta?

2. Toinen unelmamieheni on työpaikkani asiakas. Häntä nimitän yksinkertaisesti unelmamieheksi. Hän käy hyvin usein asioimassa pikaruokalassamme, hänen katseensa on aivan ihana ja hymy sulattaa minut märäksi läntiksi lattiaan! Hänen kanssaan olen heittänyt huumoria ja kerran jopa luettelin hänen tilauksensa ulkoa, josta hän hämmentyi täysin ja tokaisi: "Mä taidan selvästikin käydä täällä liian usein" johon minä vastasin punastumalla ja sopertamalla takaisin jotakin epämääräistä. Tämän jälkeen olenkin vältellyt hänen palvelemistaan. Unelmamies on kaikinpuolin nimensä mukainen, lukuunottamatta yhtä miinusta. Isoa miinusta: Hänellä on tyttöystävä.

3. Kolmas unelmamieheni, yllätti minut itsenikin. Törmäilen häneen aika usein, mutta yhtäkkiä hän on huomannut läsnäoloni, aivan kuin otsaani olisi lyöty leima "sinkku". Ehkä katseeni on epätoivoisen miehennälkäinen? Hän moikkailee ja hymyilee minulle. Hän opiskelee samassa tiedekunnassa kanssani. Olemme fuksivuodesta asti kavereideni kanssa käyttäneet hänestä nimitystä vaeltaja. Luultavasti siksi, että hänellä on usein vaelluskengät jalassa?

4. Neljäs unelmamieheni.. Olen nähnyt hänet vain kerran käydessäni syömässä opiskelijaravintolassa. Hän on unelmamieheni vain täydellisen ulkomuotonsa vuoksi. Hän kulkee nimellä Robert 2, miksi? Koska hän on täydellinen kopio Robert Pattinsonista!

Siinähän ne sitten oli. Hyvät vaihtoehdot? Tiedetään, voisi mennä paremminkin.

Pian listoille pääse ehkä unelmamies numero 5!! Olen nimittäin menossa ensiviikolla sokkotreffeille. Kerran elämässään kai tuollainenkin häpeäsirkus on koettava? Taustatietoja miehestä olen saanut tämän verran: urheilullinen, hyvinpukeutuva, on harrastanut amerikkalaista jalkapalloa ja lomailee tällähetkellä ulkomailla kyseenalaista urheilulajia harrastaen.. hmm.. Siitä sitten lisää ensiviikolla!

Rööriroope

Oikeasti, mikä ihme putkimiehiä vaivaa? Mikä tarve niillä on herättää ihmisiä kauneusuniltaan kukonlaulun aikaan klo 7.30?? Eikös se niin ole, että sopivin aikaisin ajankohta aamusta on vasta klo 8! No niin tai näin.. kerrotaas tarinaa minun WC:stäni, koska paskahuoneeni varmasti kiinnostaa monia.

Muutin siis ensimmäiseen omaan yksiööni avoliittoni päätyttyä. Kämppäni on kaikinpuolin näköiseni, paitsi tämä ns. "naisten huone" oli kaikkea muuta kuin paikka missä voisin kuvitella yhdenkään naispuolisen ystäväni viihtyvän. Tässä nimenomaisessa huoneessa löyhkäsi siltä, kuin edellinen asukas olisi paloitellut isoäitinsä kylpyammeeni viemäristöön: kosteaa ja tunkkaista. Vesihanasta ei tullut lainkaan kylmää vettä ja suihkussa käydessäni muistutin lähinnä merihummeria joka on juuri saapunut päivällispöytään. Suihkusta tulevan veden paineesta en tahdo edes puhua, sillä se saa minut edelleen vääntämään kyyneliä. Noh.. Viimein tartuin toimeen ja soitin kiinteistööhuollolle ja valitin wc:ni kunnosta: pytty vuotaa vettä lattialle ja suihkuni on keskiaikainen kidutuskoppi.

Ei mennyt kuin pari päivää kun sain ensimmäisen puheluni putkimieheltä, joka ilmoitti saapuvansa seuraavana aamuna korjaamaan suihkuni hanan. Puhelimessa tämä mies kuulosti mieheltä, joka ikäänsä ja työkykyään uhmaten oli päättänyt olla jäämättä eläkkeelle. Hän tosiaankin saapui klo 8 seuraavana aamuna. Minä avasin oven pikkupikku yöshortseissani ja topissa ja mikä iloinen yllätys olikaan kun huomasin miehen olevan kuuma korkeintaan kaksikymmentäviisi-vuotias kolli! Hän sulkeutui vessaani ja minä yritin parhaani mukaan kohennella luukkiani sillävälin.. Harmi vain, että erittäin hyvä lapsuuden ystäväni (myöskin nainen ja sattumoisin lesbo) oli luonani kylässä ja saatoimme vaikuttaa boheemilta yksiössä asuvalta lesbopariskunnalta (sillä ystäväni on kuin sisko minulle, enkä omista vieraspatjaa joten hän nukkui siinä yhdessä ainoassa 160cm leveässä sängyssä kanssani). Mitään ei siis ollut tehtävissä ja tämä ihana seksikäs rööriroope toivotteli hyvät päivänjatkot astuessaan vessastani  ulos korjattuaan hanani.

Entäs tämä eilinen putkimies. Hän soitti klo 7.40 ja minun teki mieli itkeä puhelimeen: "antakaa minun nukkua!".. En ole varma huusinko näin unenpöpperöissäni, sillä mies ilmoitti ottavansa minuun yhteyttä uudelleen parin tunnin kuluttua. Jumalan kiitos! Hän tosiaan saapui ovelleni klo 10 ja minä osoitin hänelle vessani. Mies ei valitettavasti ollut tämä sama ihana komistus kuin edellinen oli ollut, vaan pikemminkin lähemmäs kolmekymppinen kalju. Minä poistuin paikalta hänen aloittaessaan pyttyni vaihdon. Kun tulin nelisen tuntia myöhemmin takaisin kotiin, oli toiletissani uusi valtaistuinta muistuttava keraaminen pönttö. Se kiilteli uutuuttaan ja pöydältä löysin lapun: "Terve! Istuimelle voi istua klo 15 jälkeen". Valatistuimeni päälle hän oli jättänyt pöntönraikastinkapseleita :D kuinka herttaista! Olo oli kyllä kuin madonnalla: Omistin vessanpöntön jolle kukaan muu ei ollut koskaan aikaisemmin laskenut persettään.

Puumanainen

Vaikka tervetulotekstissä väitinkin olevani 23v, se ei täysin pidä paikkaansa.. tuomiopäivään on nimittäin vielä kaksi viikkoa aikaa. Ikäkriisi kolkuttelee ovelle, sillä 23 on luku jota ei voida enää pyöristää muuta kuin ylöspäin! En voi siis iloisesti enää todeta olevani "parikymppinen" vaan pikemminkin "pian 25".. ja kaksvitosen voi edelleen pyöristää ylöspäin kolmeenkymmeneen. Eli samantien voin sanoa olevani kolmeakymppiä lähenevä naisenalku. Kuulostiko hyvältä? Ei minustakaan!

Ikäkriiseistä tämän päivän tarinaan: Tänään oli kesän kuumin päivä jonka vietin työpaikallani haaveillen ulospääsystä. Viideltä iltapäivällä pääsin kirmailemaan ulos ilta-aurinkoon ja siitä keskustan torille istuskelemaan. Yritin epäoivoisesti ruskettaa kalkkunanvalkeaa ihoani kunnes huomasin suht komean pojan pyöriskelevän ympyrää lähelläni. Kerrottakoon, että huomasin hänen myös tarkkailevan minua. Puolisen tuntia hän siinä pyöriskeli kunnes viimein käveli luokseni..

Poika: "Saako istua seuraksi?"
Minä: "Tottakai"
Poika: "Kattelin että istuskelet tässä yksin, ethän odottele seuraa?"
Minä: "Eeen.. kunhan auringosta nautin"
Poika: "Oletko täältäpäin kotoisin?"
Minä: "En.. Olen Etelä-Suomesta"
Poika:" En mäkään, Olen kotoisin 30 km pohjoisemmasta olevasta pikkukaupungista"
Minä: " Aa.. Opiskeletko sitten täällä tai?"
Poika:" En, mutta opiskelen tossa lähikylässä"
Minä:" Ahaa.. Mitä sä opiskelet?"
Poika: "Ammattikoulussa sähköpuolella"


Joo-o... Poika todellakin osoittautui pojaksi. Ikää  hänellä 17v.. En voinut kuin nauraa! Oma pikkuveljenikinon täyttänyt jo 20. Poikaparka ei kehdannut enää häipyäkään kuullessaan minun ikäni, joten rupattelimme noin tunnin ajan. Keskustelun sävy kuitenkin vaihtui flirttailevasta isosisko-pikkuveli-sävytteiseksi. Huh huh, kun tunsin itseni vanhaksi! 

Tervetuloa!

Tämä blogi pitää sisällään tarinoita todellisesta sinkkuelämästä: minun omastani. Lähtökohdaksi otan kuitenkin menneisyyteni, pienen tarinan siitä miten minusta tuli sinkku. Kukaanhan ei synny sinkuksi, sinkuksi joudutaan tai päädytään tai se valitaan.

Ensimmäinen vakava seurustelusuhteeni alkoi vuonna 2006 ollessani 17 ja se päättyi 2 kk ja kaksi viikkoa sitten. Tietenkin sillä ikävimmällä tavalla.. tai ehkä toiseksi ikävimmällä, ikävintä olisi ollut se, että toinen osapuoli olisi tappanut toisen. Niin ei kuitenkaan käynyt, onneksi. Eikä kumpikaan tehnyt itsemurhaakaan,,.. hyvä on, ehkä eroni oli se viidenneksi tai kymmenenneksi ikävin. Pointti oli kuitenkin se, että ero tuli ja nyt minä 23 vuotias opettelen sinkkuelämän sääntöjä kantapään kautta. Kirjoitan omat kokemukseni tänne yrittäen pysyä mahdollisimman anonyymina (mikä tuskin onnistuu, mutta yritetään). Sinkkuuden lisäksi asun ensimmäistä kertaa elämässäni yksin omassa yksiössäni ja teen kesätyönä töitä pikaruokalassa (tämä liittyy olennaisena osana tarinoihini, kunhan saan blogini alulle).

Tämä on siis blogi sinkkuuden ensiaskelista, tervetuloa mukaan lukemaan!