Olen aika tyytyväinen itseeni, vaikka ilmeisesti sainkin pakit?
Tänään oli ensimmäinen päiväni back in school. Ystäväni eivät enää jaksa juttujani miehistä ja siitä kuinka olen taantunut yläasteikäiseksi. Pitäisikö hieman painaa jarrua ja rauhoittua? Jollakin tavalla kuitenkin näen elämäni hauskempana näin, lapsenmielisenä ja lapsellisena.
mallipoika näyttää rakastuneen minuun. Voi ei. Saan häneltä liikaa tekstareita ja viimeisin oli tällainen: "Kaveri kysyi että pakkaanhan sut mukaan kun palaan takaisin paikkakunnalleni loppuviikosta. Jätesäkki vai pahvilaatikko?". Mä en rehellisestisanoen osaa kertoa miten mä tässä onnistuin. Naurattaa vaan.
Lipastolla ollessani lähdin hakemaan takkiani naulakosta, matkan varrella kuljin vaeltajan ohi, hän tervehti ja minä tervehdin takaisin.Hain takkini naulakosta ja keneeen törmäsinkään? stalkkeriin! Ilmoitin hänelle nopeasti että en kerkeä nyt juttelemaan, minulla on kiire. Palasin takaisin sieltä mistä tulikin ja huomasin vaeltajan irtautuneen ystävästään ja lähteneen kulkemaan yksin samaan suuntaan kanssani. Otin pari juoksuaskelta ja menin hänen viereensä. Nyt saisi riittää pelkkä moikkailu!
Minä: "Noo. Koskas ajattelit pyytää mua ulos?"
Vaeltaja näytti hyvin hämmentyneeltä ja meni jollakin tapaa lukkoon. Hän sössötti jotakin huonosta rahatilanteestaan ja sen sellaisesta.
No ainakin olen nyt yrittänyt. Eikä se pakkien saaminen niin kamalaa ole. Varsinkin jos on samanaikaisesti niin ylpeä itsestään kuin minä olin.
tosielämän kuvausta sinkkuudesta. Epätoivoista miehenmetsästystä ja stalkkereiden karkoitusta
tiistai 28. elokuuta 2012
maanantai 27. elokuuta 2012
henkeviä hetkiä
Voi voi ja lämmin leipä, kylläpä väsyttää.
Kävin juuri opiskelijaravintolassa syömässä takkutukkaisena ja erittäin hemaisevana (NOT)... Tällä kertaa söin yhdessä ystäväni kanssa, joten miesten kyttäys jäi vähemmälle.. mutta siltikin, jokatapauksessa törmäsin taas stalkkeriini! Miten se voi olla mahdollista?? En nimittäin käynyt tavanomaiseen aikaani aterioimassa vaan 2 tuntia aikaisemmin!! Ja siltikin siellä hän oli! Hän tuli istumaan lähelle pöytäämme ja vilkuili minua. Lopulta hän käveli luoksemme:
Hän:" Sori, en kerkeä nyt jäädä juttelemaan mulla on kamala kiire"
Minä: "Öööh.. okei, ei se mitään"
Hän: "Joo.. Pitää mennä lipastolle. Jutellaan sitten paremmalla ajalla. Muista tuoda tuliaisiaa reissultasi" (olen lähdössä viikon mittaiselle matkalle ystäväni kanssa)
Siis mitä?? Toivottavasti tämä "parempi aika" ei saavu ikinä. Tyyppi on melko omituinen ja hälyyttävästi karmiva! Opiskelijaravintolassa näin myös uuden heebon joka hymyili minulle turhankin iloisesti ja turhan monta kertaa.. Mistä näitä tyyppejä sikiää? Ilmeisesti otsaani on painettu isolla leimasimella teksti: puutteessa
Voisin ohimennen kertoa myös eilisestä. Olin tavanomaiseen tapaani töissä ja siellä lirkuttelin asiakkaillemme ja yhdelle työkavereistani joka kävi syömässä. Työkaveri-parka joutui kestämään minulta häröä vihjailua ja suoria ehdotuksia (jotka kaikki kylläkin oli heitetty ilmaan silkalla läpällä). Illan kuluessa väkikin harveni ja lopulta istuin takahuoneessa ryystämässä kahvikupposta tuplapalkan juoksiessa. Silloin puhelimeni piippasi ja sain tekstarin vastoin kaikkia odotuksiani mallipojalta. Luulin hänen vihdoinkin luovuttaneen suhteeni koska olen yksinkertaisesti vain ollut niin äärettömän nolo hänen seurassaan. Heitin hänelle, että tuuppa moikkaamaan mua töihin. Pelottavinta oli se, että hän todellakin tuli. Ilmeisesti tämä käsittämätön kiusaantuneisuus ja äärimmäisen nolo persoonallisuus vetoaa miehiin?? Tai tässä tapauksessa kyseessä on kyllä enemmänkin poika.
Päästessäni töistä mallipoika tuli luokseni teelle ja piparille.. eh eh, tarkoitan siis keksille. Ihan oikeasti. Rupattelimme tunteroisen muumikupposten äärellä ja lopulta kerroin että aikoisin mennä nukkumaan ja halutessaan hän voisi jäädä yöksi. Mutta vain nukkumaan! En edes halunnut kuvitella millainen häpeäsirkus itse seksi tämän pojan kanssa olisi kun suuteleminenkin oli yksissään niin kiusallista. Hän tosiaan jäi ja juttelimme aamun pikkutunneille asti ties mistä diipeistä keskustelunaiheista, mainittakoon näin esimerkkinä: sielunvaellus, avaruus, maailmankaikkeus, unet, itsetunto, luomiskertomus.. Joo-o. Kelatkaa, taidan olla joka pojan pahin painajainen! Raukkelit luulevat saavansa intiimiä kanssakäymistä mutta sen sijaan joutuvat tuntikaupalla ottamaan osaa hengellisiin keskusteluihin.
No myönnettäköön... ehkä yö olisi ollut hieman erilaisempi jos jompikumpi meistä olisi omistanut ehkäisyvälineitä. Toisaalta olen kyllä kiitollinen, että minulta puuttuivat nuo joka sinkkunaisen tärkein varuste, sillä kaikesta hyvännäköisyydestään huolimatta poika ei vedä kovinkaan paljon seksuaalisesti minua puoleensa. Taidetaan olla eri aaltopituudella.
Kondomikauppaan --->
ps. Toivottavasti saan vuoden työntekijä-tittelin kun pidän hyvää huolta asiakkaistamme myös vapaa-ajallani.
Kävin juuri opiskelijaravintolassa syömässä takkutukkaisena ja erittäin hemaisevana (NOT)... Tällä kertaa söin yhdessä ystäväni kanssa, joten miesten kyttäys jäi vähemmälle.. mutta siltikin, jokatapauksessa törmäsin taas stalkkeriini! Miten se voi olla mahdollista?? En nimittäin käynyt tavanomaiseen aikaani aterioimassa vaan 2 tuntia aikaisemmin!! Ja siltikin siellä hän oli! Hän tuli istumaan lähelle pöytäämme ja vilkuili minua. Lopulta hän käveli luoksemme:
Hän:" Sori, en kerkeä nyt jäädä juttelemaan mulla on kamala kiire"
Minä: "Öööh.. okei, ei se mitään"
Hän: "Joo.. Pitää mennä lipastolle. Jutellaan sitten paremmalla ajalla. Muista tuoda tuliaisiaa reissultasi" (olen lähdössä viikon mittaiselle matkalle ystäväni kanssa)
Siis mitä?? Toivottavasti tämä "parempi aika" ei saavu ikinä. Tyyppi on melko omituinen ja hälyyttävästi karmiva! Opiskelijaravintolassa näin myös uuden heebon joka hymyili minulle turhankin iloisesti ja turhan monta kertaa.. Mistä näitä tyyppejä sikiää? Ilmeisesti otsaani on painettu isolla leimasimella teksti: puutteessa
Voisin ohimennen kertoa myös eilisestä. Olin tavanomaiseen tapaani töissä ja siellä lirkuttelin asiakkaillemme ja yhdelle työkavereistani joka kävi syömässä. Työkaveri-parka joutui kestämään minulta häröä vihjailua ja suoria ehdotuksia (jotka kaikki kylläkin oli heitetty ilmaan silkalla läpällä). Illan kuluessa väkikin harveni ja lopulta istuin takahuoneessa ryystämässä kahvikupposta tuplapalkan juoksiessa. Silloin puhelimeni piippasi ja sain tekstarin vastoin kaikkia odotuksiani mallipojalta. Luulin hänen vihdoinkin luovuttaneen suhteeni koska olen yksinkertaisesti vain ollut niin äärettömän nolo hänen seurassaan. Heitin hänelle, että tuuppa moikkaamaan mua töihin. Pelottavinta oli se, että hän todellakin tuli. Ilmeisesti tämä käsittämätön kiusaantuneisuus ja äärimmäisen nolo persoonallisuus vetoaa miehiin?? Tai tässä tapauksessa kyseessä on kyllä enemmänkin poika.
Päästessäni töistä mallipoika tuli luokseni teelle ja piparille.. eh eh, tarkoitan siis keksille. Ihan oikeasti. Rupattelimme tunteroisen muumikupposten äärellä ja lopulta kerroin että aikoisin mennä nukkumaan ja halutessaan hän voisi jäädä yöksi. Mutta vain nukkumaan! En edes halunnut kuvitella millainen häpeäsirkus itse seksi tämän pojan kanssa olisi kun suuteleminenkin oli yksissään niin kiusallista. Hän tosiaan jäi ja juttelimme aamun pikkutunneille asti ties mistä diipeistä keskustelunaiheista, mainittakoon näin esimerkkinä: sielunvaellus, avaruus, maailmankaikkeus, unet, itsetunto, luomiskertomus.. Joo-o. Kelatkaa, taidan olla joka pojan pahin painajainen! Raukkelit luulevat saavansa intiimiä kanssakäymistä mutta sen sijaan joutuvat tuntikaupalla ottamaan osaa hengellisiin keskusteluihin.
No myönnettäköön... ehkä yö olisi ollut hieman erilaisempi jos jompikumpi meistä olisi omistanut ehkäisyvälineitä. Toisaalta olen kyllä kiitollinen, että minulta puuttuivat nuo joka sinkkunaisen tärkein varuste, sillä kaikesta hyvännäköisyydestään huolimatta poika ei vedä kovinkaan paljon seksuaalisesti minua puoleensa. Taidetaan olla eri aaltopituudella.
Kondomikauppaan --->
ps. Toivottavasti saan vuoden työntekijä-tittelin kun pidän hyvää huolta asiakkaistamme myös vapaa-ajallani.
perjantai 24. elokuuta 2012
stalkkeri
Mä olen saanut stalkkerin... miten näin on edes päässyt käymään? Minunhan kuuluisi olla se kyttääjä-osapuoli.
Menin opiskelijaravintolaan taas tänään syömään, soitin jopa ystävälleni joka opiskelee samaa sivuainetta vaeltajan kanssa varmistaakseni että vaeltaja lähti luennolta samaiseen suuntaan johon minä olin menossa.
Istuin täpötäyteen opiskelijaravintolaan ainoaan vapaaseen pöytään joka sijaitsi kaukaisimmassa nurkassa. Jäin tuijottelemaan ovelle päin odottaen vaeltajan mahdollista sisääntuloa.. Odotin ja odotin, yhtäkkiä luokseni kävelee poika. Valitettavasti ei kuitenkaan vaeltaja. Tämä on se sama heebo joka kehui aikaisemmin erikoista ääntäni. Heebo saa nyt nimen stalkkeri.
Hän: "Saako istua seuraksi"
Minä: "Siitä vain"
Hän: "Olen viehättynyt sun äänestä. Sun ääni on niinkuin mun äänen feminiinine vastapari. Siinä on sellanen tietyntyyppinen ylimielinen vivahde"
Minä: "Ööh.. aijaa. Empä ole tullut ajatelleeksi"
Hän: "Niin.. Sä taidat opiskella hoitoalalla ja oot palvelualalla töissä. varmaan etelä-suomesta kotoisin? Oot vähän sen tyyppinen. Mä tykkään eteläsuomalaisista tytöistä, ne on vähän sellasia ruotsalaismaisia"
Minä: "Mmm... ok"
Hän: "Just tollaset ruotsalaistyyppiset tytöt on ihania kun ne on niin neitejä, pelkää ötököitä ja sillain.. sellasia prinsessoja ni mä saan olla sellanen urhea siinä rinnalla..Yäh.. ei olisi pitänyt ottaa ananasta.. mulla on yks kauhutarina ananaksista. Mähän urheilen tosi paljon, käyn salilla ja silleen. Kerran olin jättänyt sitten sellasen maitorahka ananas-sekoituksen jääkaappiin ja ilmeisesti niiden ananaksien päällä oli tessutellut joku banaanikärpänen ja imenyt mehut niistä. Ihmettelin että miksi maistui niin oudolta"
Tuijottelin koko keskustelun ajan tyyppiä ja mietin päässäni että voiko tää olla mahollista?? Ihankuin olisin istunut lounaalla miespuolisen minäni kanssa. Paitsi että tuntui että tyyppi oli kaksinverroin friikimpi siksi että oli miespuolinen ja omisti silti samaa omituisuutta jota minussa on.. Toivoin kokoaika hartaasti ettei vaeltaja bongaa minua tämän heebon kanssa olettaen että olen aloittanut seurustelun.
Tyyppi tahtoi välttämättä saattaa minut kotiin. Hän kertoi nähneensä minut kerran syömässä ilman meikkiä, mikä hänen mielestään kieli itsevarmuudesta.. Minä en voinut uskoa korviani, siitähän oli jo kaksi kuukautta! Onko tämä stalkkerini stalkannnut minua niin pitkään?? Hänhän noudatti samaa saalistamissuunnitelmaa kuin minäkin: Kävi syömässä tiettyyn kellonaikaan tietäen että saaliseläin ruokaili silloin, kytäten saalista saadakseen tästä mahdollisimman paljon informaatiota irti.. Minun kohteenani tosin oli vaeltaja.
Hän pyysi puhelinnumeroni... mikä virhe olikaan antaa se. Hän lähetti minulle heti viestiä.
Hän: "Oli kiva jutella. Hyvää v.loppua"
Minä: "Juu niin oli, kiitos samoin"
Hän: "Hmm.. paitsi etten oo menossa pyykkäämään"
Ok?? Jätin vastaamatta. Outo tyyppi. Hän soitti puolituntia myöhemmin pahoitellen outoa viestiään ja kertoakseen soittavansa uudelleen. VOI EI!!
Menin opiskelijaravintolaan taas tänään syömään, soitin jopa ystävälleni joka opiskelee samaa sivuainetta vaeltajan kanssa varmistaakseni että vaeltaja lähti luennolta samaiseen suuntaan johon minä olin menossa.
Istuin täpötäyteen opiskelijaravintolaan ainoaan vapaaseen pöytään joka sijaitsi kaukaisimmassa nurkassa. Jäin tuijottelemaan ovelle päin odottaen vaeltajan mahdollista sisääntuloa.. Odotin ja odotin, yhtäkkiä luokseni kävelee poika. Valitettavasti ei kuitenkaan vaeltaja. Tämä on se sama heebo joka kehui aikaisemmin erikoista ääntäni. Heebo saa nyt nimen stalkkeri.
Hän: "Saako istua seuraksi"
Minä: "Siitä vain"
Hän: "Olen viehättynyt sun äänestä. Sun ääni on niinkuin mun äänen feminiinine vastapari. Siinä on sellanen tietyntyyppinen ylimielinen vivahde"
Minä: "Ööh.. aijaa. Empä ole tullut ajatelleeksi"
Hän: "Niin.. Sä taidat opiskella hoitoalalla ja oot palvelualalla töissä. varmaan etelä-suomesta kotoisin? Oot vähän sen tyyppinen. Mä tykkään eteläsuomalaisista tytöistä, ne on vähän sellasia ruotsalaismaisia"
Minä: "Mmm... ok"
Hän: "Just tollaset ruotsalaistyyppiset tytöt on ihania kun ne on niin neitejä, pelkää ötököitä ja sillain.. sellasia prinsessoja ni mä saan olla sellanen urhea siinä rinnalla..Yäh.. ei olisi pitänyt ottaa ananasta.. mulla on yks kauhutarina ananaksista. Mähän urheilen tosi paljon, käyn salilla ja silleen. Kerran olin jättänyt sitten sellasen maitorahka ananas-sekoituksen jääkaappiin ja ilmeisesti niiden ananaksien päällä oli tessutellut joku banaanikärpänen ja imenyt mehut niistä. Ihmettelin että miksi maistui niin oudolta"
Tuijottelin koko keskustelun ajan tyyppiä ja mietin päässäni että voiko tää olla mahollista?? Ihankuin olisin istunut lounaalla miespuolisen minäni kanssa. Paitsi että tuntui että tyyppi oli kaksinverroin friikimpi siksi että oli miespuolinen ja omisti silti samaa omituisuutta jota minussa on.. Toivoin kokoaika hartaasti ettei vaeltaja bongaa minua tämän heebon kanssa olettaen että olen aloittanut seurustelun.
Tyyppi tahtoi välttämättä saattaa minut kotiin. Hän kertoi nähneensä minut kerran syömässä ilman meikkiä, mikä hänen mielestään kieli itsevarmuudesta.. Minä en voinut uskoa korviani, siitähän oli jo kaksi kuukautta! Onko tämä stalkkerini stalkannnut minua niin pitkään?? Hänhän noudatti samaa saalistamissuunnitelmaa kuin minäkin: Kävi syömässä tiettyyn kellonaikaan tietäen että saaliseläin ruokaili silloin, kytäten saalista saadakseen tästä mahdollisimman paljon informaatiota irti.. Minun kohteenani tosin oli vaeltaja.
Hän pyysi puhelinnumeroni... mikä virhe olikaan antaa se. Hän lähetti minulle heti viestiä.
Hän: "Oli kiva jutella. Hyvää v.loppua"
Minä: "Juu niin oli, kiitos samoin"
Hän: "Hmm.. paitsi etten oo menossa pyykkäämään"
Ok?? Jätin vastaamatta. Outo tyyppi. Hän soitti puolituntia myöhemmin pahoitellen outoa viestiään ja kertoakseen soittavansa uudelleen. VOI EI!!
kielarikammo
Nyt minulla on kahdet treffit takana mallipojan kansssa.
Mainittakoon ekoista treffeistä vain sen verran, että ne menivät hyvin. Kävimme yhdessä kahvilassa ja juttelimme kahden tunnin ajan. Poika oli erikoinen tapaus: hän luki kirjoja (mm. kuinka moni poika myöntää lukeneensa kaikki twilightit ja pitäneensä niistä???), kuunteli indietä olematta hipsteri ja halusi lemmikin: PUPUN! Treffien jälkeen hän oli suloinen ja lähetti minulle viestiä: "Olisi varmaan korrektia odottaa se pari kolme päivää, mutta teetkö huomenna mitään ihmeellistä?"
Minun olisi myös pitänyt olla korrekti ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja elämässään kiireistä itsevarmaa naista. Toisin kävi, kerroin että en omista elämää ja olen käytettävissä.. huoh. Tässä kohtaa voisin myös mainita että minusta voisi tehdä tv-sarjaa nimeltä Awkward (jollei sen nimistä ohjelmaa olisi jo olemassa). En jostakin syystä kyennyt olemaan pojan seurassa lainkaan rennosti. Luulen tämän johtuneen siitä, että ajattelin pojan olevan aivan eri levelillä kanssani - tunsin itseni siis häntä huonommaksi.
Nooh.. Kävimme toisilla treffeillämme taas samaisessa kahvilassa, jonka jälkeen kävelimme keskustassa ympyrää kunnes pyysin pojan luokseni teelle (hän ei juo kahviakaan).. Juttelimme ja nauroimme. Lopulta kaverini alkoivat hermostua minuun ja pommittaa minua viesteillä (sillä olin sopinut heidänkin kanssaan treffit). Valittelin pojalle, että minun täytyisi nyt lähteä. Ja eteisessä se tuli kuin puskista! Poika hyökkäsi kimppuuni suutelemaan minua (hän oli selvästi tuijotellut liikaa romanttisia lällyleffoja, sillä otteet olivat sen mukaiset). Miten minä sitten puolestani reagoin? Tattadataaa! Repesin nauramaan kesken hänen yrityksiään suudella minua intohimoisesti KIELEN kanssa. Mainittakoon että en ole kielisuudelmien suurin fanittaja varsinkaan ihmisten kanssa joita hädin tuskin tunnen. Se pussailu olikin sitten ehkä naurettavinta ikinä: hän lipoo kielellään ympäriinsä ja minä yritän torjua sitä. Ei ehkä romanttisin ensisuudelmani... Lisäksi koko suudelman ajan kykenin vain ajattelemaan: Mun olisi pitänyt ottaa kurkkupastilli.
Lopulta poika irrottautui minusta ja kilttinä ihmisenä totesin heti olevani huono suutelija. Hän katsoi minua kuin jotakin säälittävää otusta.
Minä: "Sori, mä olen epävarma suutelija.. tiedätkö mistä se johtuu?"
Hän: "No?"
Vastaukseksi taisin mumista jotakin tappavasta taudista suussani ja hänen alkaessaan etsiä hammastahnaa laukkujensa kätköstä korjasin, että todellisuudessa ihka ensimmäinen suudelmani n. 14-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa meni jotakuinkin näin:
Suutelimme hämärässä yössä hänen saattettua minut kotiin. Takanamme oli ollut kiva päivä yhdessä kavereidemme kanssa. Hän kumartui puoleeni ja me suutelimme. Kun lopetimme poika katsoi minuun sanoen: "Se ei menny kovin hyvin. Otetaanko uudestaan?"............
Jokatapauksessa saatoin mallipojan pyörälleen ja siinä jutellessamme viereemme pysähtyi nainen. Nainen tervehti molempia ja minä mietin mahtoiko hän olla ehkä joku asiakkaistani kunnes hän avasi suunsa uudelleen: "Minä olen tämän pojan äiti".. Minä hämmennyin tilanteesta täysin ja jossakin erikoisessa paniikissani vastasin takaisin: "Joo.. me tavattiin vasta eilen sun pojan kanssa".. Pliis, ampukaa joku mut? Pojan äiti katsoi minua kuin jotakin friikkiä varmasti olettaen minun olevan jonkin sortin yhden illan juttu, eikä käsittänyt miksi olin tuonut tämän asian esille. Poja ilme puolestaan oli vielä parempi: hän katsoi minua kysyvänä "mistä toi nyt tuli?"... Tarkoituksenani oli vain selventää äidille, että en halua esitellä itseäni hänen tulevana miniänään, sillä olin tuntenut pojan vasta lyhen aikaa. Jostakin syystä sanani eivät koskaan tule ulos sellaisina kuin tarkoitan niiden tulla. Pojan äidin lähtiessä katsoin poikaa ja sanoin: "Me ei varmaan nähdä enää ikinä"'
Illalla sain pojalta kuitenkin tekstaria.
Hän: "Sun pitäisi olla itsevarmempi, et ole edes niin huono suutelija.. olen suudellut monia tyttöjä"
Minä: "Voi luoja, anna mun vaan vajota maan alle"
Hän: "Mitä? :D"
Minä: "Olen tässä reflektoinut itseäni ja tilanne eskaloitui yllättäväksi. Implisiittisesti yritän tässä kertoa että olen vain kaikin puolin nolo persoona. En tiedä miten tämä konflikti ratkaistaan"
Hän: "Mä tykkään susta, sun seurassa on kiva olla ja musta on mukava kuunnella ku höpötät. ja saat mut nauramaan, se on harvinaista.."
Onneksi poika kuitenkin palaa ensi viikolla paikkakunnalleen, eikä minun tarvitse nähdä häntä toivottavasti enää ikinä! Omasta mielestäni meillä ei vain klikannut, en kyennyt rentoutumaan hänen seurassaan.. eikä kielarit toisilla treffeillä ole minun juttuni. Ehkä pitää vain palata lupaukseen jonka annoin itselleni kuukausi sitten: Treffit ja minä emme sovi yhteen. Nämä olivat viimeiset - ikinä!
Mainittakoon ekoista treffeistä vain sen verran, että ne menivät hyvin. Kävimme yhdessä kahvilassa ja juttelimme kahden tunnin ajan. Poika oli erikoinen tapaus: hän luki kirjoja (mm. kuinka moni poika myöntää lukeneensa kaikki twilightit ja pitäneensä niistä???), kuunteli indietä olematta hipsteri ja halusi lemmikin: PUPUN! Treffien jälkeen hän oli suloinen ja lähetti minulle viestiä: "Olisi varmaan korrektia odottaa se pari kolme päivää, mutta teetkö huomenna mitään ihmeellistä?"
Minun olisi myös pitänyt olla korrekti ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja elämässään kiireistä itsevarmaa naista. Toisin kävi, kerroin että en omista elämää ja olen käytettävissä.. huoh. Tässä kohtaa voisin myös mainita että minusta voisi tehdä tv-sarjaa nimeltä Awkward (jollei sen nimistä ohjelmaa olisi jo olemassa). En jostakin syystä kyennyt olemaan pojan seurassa lainkaan rennosti. Luulen tämän johtuneen siitä, että ajattelin pojan olevan aivan eri levelillä kanssani - tunsin itseni siis häntä huonommaksi.
Nooh.. Kävimme toisilla treffeillämme taas samaisessa kahvilassa, jonka jälkeen kävelimme keskustassa ympyrää kunnes pyysin pojan luokseni teelle (hän ei juo kahviakaan).. Juttelimme ja nauroimme. Lopulta kaverini alkoivat hermostua minuun ja pommittaa minua viesteillä (sillä olin sopinut heidänkin kanssaan treffit). Valittelin pojalle, että minun täytyisi nyt lähteä. Ja eteisessä se tuli kuin puskista! Poika hyökkäsi kimppuuni suutelemaan minua (hän oli selvästi tuijotellut liikaa romanttisia lällyleffoja, sillä otteet olivat sen mukaiset). Miten minä sitten puolestani reagoin? Tattadataaa! Repesin nauramaan kesken hänen yrityksiään suudella minua intohimoisesti KIELEN kanssa. Mainittakoon että en ole kielisuudelmien suurin fanittaja varsinkaan ihmisten kanssa joita hädin tuskin tunnen. Se pussailu olikin sitten ehkä naurettavinta ikinä: hän lipoo kielellään ympäriinsä ja minä yritän torjua sitä. Ei ehkä romanttisin ensisuudelmani... Lisäksi koko suudelman ajan kykenin vain ajattelemaan: Mun olisi pitänyt ottaa kurkkupastilli.
Lopulta poika irrottautui minusta ja kilttinä ihmisenä totesin heti olevani huono suutelija. Hän katsoi minua kuin jotakin säälittävää otusta.
Minä: "Sori, mä olen epävarma suutelija.. tiedätkö mistä se johtuu?"
Hän: "No?"
Vastaukseksi taisin mumista jotakin tappavasta taudista suussani ja hänen alkaessaan etsiä hammastahnaa laukkujensa kätköstä korjasin, että todellisuudessa ihka ensimmäinen suudelmani n. 14-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa meni jotakuinkin näin:
Suutelimme hämärässä yössä hänen saattettua minut kotiin. Takanamme oli ollut kiva päivä yhdessä kavereidemme kanssa. Hän kumartui puoleeni ja me suutelimme. Kun lopetimme poika katsoi minuun sanoen: "Se ei menny kovin hyvin. Otetaanko uudestaan?"............
Jokatapauksessa saatoin mallipojan pyörälleen ja siinä jutellessamme viereemme pysähtyi nainen. Nainen tervehti molempia ja minä mietin mahtoiko hän olla ehkä joku asiakkaistani kunnes hän avasi suunsa uudelleen: "Minä olen tämän pojan äiti".. Minä hämmennyin tilanteesta täysin ja jossakin erikoisessa paniikissani vastasin takaisin: "Joo.. me tavattiin vasta eilen sun pojan kanssa".. Pliis, ampukaa joku mut? Pojan äiti katsoi minua kuin jotakin friikkiä varmasti olettaen minun olevan jonkin sortin yhden illan juttu, eikä käsittänyt miksi olin tuonut tämän asian esille. Poja ilme puolestaan oli vielä parempi: hän katsoi minua kysyvänä "mistä toi nyt tuli?"... Tarkoituksenani oli vain selventää äidille, että en halua esitellä itseäni hänen tulevana miniänään, sillä olin tuntenut pojan vasta lyhen aikaa. Jostakin syystä sanani eivät koskaan tule ulos sellaisina kuin tarkoitan niiden tulla. Pojan äidin lähtiessä katsoin poikaa ja sanoin: "Me ei varmaan nähdä enää ikinä"'
Illalla sain pojalta kuitenkin tekstaria.
Hän: "Sun pitäisi olla itsevarmempi, et ole edes niin huono suutelija.. olen suudellut monia tyttöjä"
Minä: "Voi luoja, anna mun vaan vajota maan alle"
Hän: "Mitä? :D"
Minä: "Olen tässä reflektoinut itseäni ja tilanne eskaloitui yllättäväksi. Implisiittisesti yritän tässä kertoa että olen vain kaikin puolin nolo persoona. En tiedä miten tämä konflikti ratkaistaan"
Hän: "Mä tykkään susta, sun seurassa on kiva olla ja musta on mukava kuunnella ku höpötät. ja saat mut nauramaan, se on harvinaista.."
Onneksi poika kuitenkin palaa ensi viikolla paikkakunnalleen, eikä minun tarvitse nähdä häntä toivottavasti enää ikinä! Omasta mielestäni meillä ei vain klikannut, en kyennyt rentoutumaan hänen seurassaan.. eikä kielarit toisilla treffeillä ole minun juttuni. Ehkä pitää vain palata lupaukseen jonka annoin itselleni kuukausi sitten: Treffit ja minä emme sovi yhteen. Nämä olivat viimeiset - ikinä!
sunnuntai 19. elokuuta 2012
tekstarisota
varattu saakoot nyt uuden lempinimen, se on nimittäin harhaanjohtava eilisen tekstarirumbamme jälkeen. Kutsun häntä tästä lähtien mallipojaksi.
Olin eilen eräissä juhlissa ja noin puoli yhdentoista aikaan saan häneltä tekstaria vastoin kaikkia odotuksiani.
Hän:
"Tarvisin hieman sun apua, että mitä mä sulle oikeen tekstaisin näin aluksi"
Minä:
"Tuo oli oikein hyvä. Olin varma ettet tekstais ollenkaan, tyttöystäväs takia. ootko jossaki bilettämässä?"
Hän:
"Kaukana siitä, töissä. Meinasitko että mun pitäisi olla humalassa jotta uskaltaisin tekstata sulle?"
Minä:
"No jotaki sen suuntasta. Ite oon yhissä juhlissa. Koskas matkustat takasin kotipaikkakunnallesi?"
Hän:
"Itsekin olin päivällä tätini kahdennillatoista 28v-synttäreillä. Syyskuun alussa meen takasin"
Minä:
"Saisko sut ehkä treffeille ennen sitä? Sellasille ei-kiusallisille. Paitsi ettet ole vieläkään myöntänyt tai kieltänyt tätä tyttöystävän olemassaoloa, riippuu siitä."
Hän:
"Oonhan mie koittanu sanoo että oon sinkku, mutta sie et vaan uskalla uskoa mua. Ja mielelläni lähen sellasille kiusallisille treffeille. Käviskö maanantai?"
Minä:
"Jes, sovittu. Mulla on kyllä päivävuoro, joten oon treffikuosissa vasta klo 19, mutta keretäänhän me juoda yhdet kahvit ennen sun iltavuoron alkua"
Hän:
"Niin keretään ja jos paljastun psykopaatiksi niin et joudu kauaa katella mua. Vaikka eihän se parissa tunnissa vielä selviä"
Minä:
"haha. Uskon että ainoa mitä susta vois paljastua olis se, että työskentelet oikeasti Calvin Kleinin mallina"
Hän:
"Kiitos. Pelastit mun työyön.. repesin totaalisesti. Sun kannattaa siirtyä siihen lastenbooliin..näköjään muisti heittää niin kannattaa pitää odotukset matalalla ettet pety pahasti."
Minä:
"Ei hätää, sussa pitää olla jotaki vikaa.. Oon tässä todennu että miehet on ku vessoja"
Hän:
"Mitäh? ja usko pois, vikoja kyllä löytyy"
Minä:
"Joo.. sun ainoa vika on se että oot 17v"
Hän:
"Mutta sehän paranee parissa vuodessa. Oot vaan kateellinen ku mulla on vielä elämä edessä ja syntymä lähempänä ku 40v"
Minä:
"Nimenomaan.. mä oon tällänen vanha puuma"
Hän:
"Elähän nyt.. et näytä päivääkään yli kaksvitoselta"
Minä:
"Kiitos. tuo lohduttikin kovasti."
Hän:
"Olisit onnellinen,.. aluksi siinä luki että kolmekymppiseltä"
Minä:
"haha.. muistinki just että mullahan onki senioribingo-ilta maanantaisin klo 19. senki sika!"
Hän:
"Tuo sun huomattava ikä kyllä selittääkin sen miksi tunnistat kaikki meidät Calvin Kleinin mallit ulkonäöltä. Teidän ikäluokka kun ei koskaan oppinu käyttää internettiä, oot opetellu meidän katalogin ulkoa."
Minä:
"Ehkä meidän pitää luovuttaa tykkänään. En halua tehdä lastenhoitokeikkaa vapaa-ajallani. Tää mummo menee nyt nukkumaan"
Hän:
"Nuku hyvin. Toivottavasti heräät"
hahahah.. Pientä vittuilun makua ilmassa? Ja kerrottakoon, että mallipoika ei oikeasti ole 17, vaikka nuorelta näyttääkin. Hän on kuitenkin minua sen puolisen vuotta nuorempi.. ikävä kyllä. Ikävää on myös se, että hän asuu eri paikkakunnalla ja on vain kesätöissä omallani.Toivottavasti hän ei kuitenkaan peruuta treffejämme. Niistä lisää toivottavasti maanantaina.
Olin eilen eräissä juhlissa ja noin puoli yhdentoista aikaan saan häneltä tekstaria vastoin kaikkia odotuksiani.
Hän:
"Tarvisin hieman sun apua, että mitä mä sulle oikeen tekstaisin näin aluksi"
Minä:
"Tuo oli oikein hyvä. Olin varma ettet tekstais ollenkaan, tyttöystäväs takia. ootko jossaki bilettämässä?"
Hän:
"Kaukana siitä, töissä. Meinasitko että mun pitäisi olla humalassa jotta uskaltaisin tekstata sulle?"
Minä:
"No jotaki sen suuntasta. Ite oon yhissä juhlissa. Koskas matkustat takasin kotipaikkakunnallesi?"
Hän:
"Itsekin olin päivällä tätini kahdennillatoista 28v-synttäreillä. Syyskuun alussa meen takasin"
Minä:
"Saisko sut ehkä treffeille ennen sitä? Sellasille ei-kiusallisille. Paitsi ettet ole vieläkään myöntänyt tai kieltänyt tätä tyttöystävän olemassaoloa, riippuu siitä."
Hän:
"Oonhan mie koittanu sanoo että oon sinkku, mutta sie et vaan uskalla uskoa mua. Ja mielelläni lähen sellasille kiusallisille treffeille. Käviskö maanantai?"
Minä:
"Jes, sovittu. Mulla on kyllä päivävuoro, joten oon treffikuosissa vasta klo 19, mutta keretäänhän me juoda yhdet kahvit ennen sun iltavuoron alkua"
Hän:
"Niin keretään ja jos paljastun psykopaatiksi niin et joudu kauaa katella mua. Vaikka eihän se parissa tunnissa vielä selviä"
Minä:
"haha. Uskon että ainoa mitä susta vois paljastua olis se, että työskentelet oikeasti Calvin Kleinin mallina"
Hän:
"Kiitos. Pelastit mun työyön.. repesin totaalisesti. Sun kannattaa siirtyä siihen lastenbooliin..näköjään muisti heittää niin kannattaa pitää odotukset matalalla ettet pety pahasti."
Minä:
"Ei hätää, sussa pitää olla jotaki vikaa.. Oon tässä todennu että miehet on ku vessoja"
Hän:
"Mitäh? ja usko pois, vikoja kyllä löytyy"
Minä:
"Joo.. sun ainoa vika on se että oot 17v"
Hän:
"Mutta sehän paranee parissa vuodessa. Oot vaan kateellinen ku mulla on vielä elämä edessä ja syntymä lähempänä ku 40v"
Minä:
"Nimenomaan.. mä oon tällänen vanha puuma"
Hän:
"Elähän nyt.. et näytä päivääkään yli kaksvitoselta"
Minä:
"Kiitos. tuo lohduttikin kovasti."
Hän:
"Olisit onnellinen,.. aluksi siinä luki että kolmekymppiseltä"
Minä:
"haha.. muistinki just että mullahan onki senioribingo-ilta maanantaisin klo 19. senki sika!"
Hän:
"Tuo sun huomattava ikä kyllä selittääkin sen miksi tunnistat kaikki meidät Calvin Kleinin mallit ulkonäöltä. Teidän ikäluokka kun ei koskaan oppinu käyttää internettiä, oot opetellu meidän katalogin ulkoa."
Minä:
"Ehkä meidän pitää luovuttaa tykkänään. En halua tehdä lastenhoitokeikkaa vapaa-ajallani. Tää mummo menee nyt nukkumaan"
Hän:
"Nuku hyvin. Toivottavasti heräät"
hahahah.. Pientä vittuilun makua ilmassa? Ja kerrottakoon, että mallipoika ei oikeasti ole 17, vaikka nuorelta näyttääkin. Hän on kuitenkin minua sen puolisen vuotta nuorempi.. ikävä kyllä. Ikävää on myös se, että hän asuu eri paikkakunnalla ja on vain kesätöissä omallani.Toivottavasti hän ei kuitenkaan peruuta treffejämme. Niistä lisää toivottavasti maanantaina.
lauantai 18. elokuuta 2012
työpaikkaromanssia
Kannatti mennä töihin tänään... ehkä?
Kävin aamupäivästä taas kyttäämässä vaeltajaa. Opiskelijaravintolassa erehdyimme hakemaan samaan aikaan teetä ja seisoimme vierekkäin. Hän varmasti punnitsi päässään kahta vaihtoehtoa: jutella minulle tai esittää ettei huomaisikaan. Hän valitsi melkolailla näiden kahden välimaastosta.
Hän: "Terve"
Minä: "Terve"..
Siinä se, TAAS. Päätin luovuttaa hänen suhteensa tosissani, en jaksa enää odottaa kunnollista keskustelua. Ilmeisesti se ei saavu ikinä.
Kotona iski väsymys ja ajattelin että en millään jaksa lähestyvää iltavuoroa. Yritin jopa saada sen vaihdettua parin muun työkaverini kanssa vapaapäivään, onnistuin erittäin huonolla menestyksellä..
Työpaikalla oli kiireistä, ilmeisesti ihmiset eivät enää omatoimisesti osaa käyttää keittiötään? keittiöstä on tullut yhtä hyödyllinen kuin ikean koti-huoneissa.. ruoka haetaan pikaruokaloista. Eipä siinä valittamista, sillä yksi illan asiakkaistani oli tämä hotti kahden ruoka-annoksen tilaaja josta mainitsin aikasemmassa tekstissäni.. (kutsuttakoon häntä varatuksi, sillä epäilen hänen olevan sitä kaikesta huolimatta).
Minä: "Terve! Mitäs saisi olla?"
Hän: "No mä voisin ottaa tuon annoksen"
Minä: "Laitetaanko tyttöystävällekin myös tällä kertaa?"
Hän: "Hhahha.. mitää?? En mä oo ikinä sanonu mitään sellaista. Mutta joo, laita vaan annos tuplana.. vähän tuli otettua eilen"
Minä: "Niimpä niin.. Mitäs kastikkeita haluaisit? Entä tuleeko tyttöystävälle mausteita?"
Hän: "Onko tää tällänen utelu normaali käytäntö kaikkien asiakkaiden keskuudessa?"
Minä: "Ei, mä olen vain ahdistava asiakaspalvelija.. Tulisko sitten muuta?"
Hän: "No eipä juuri, paitsi että jos sun puhelinnumeron saisin, unohtu kysyä viimeksi. Kirjota vaikka tuohon" *ojentaa klubikortin*
Minä: "Oii, sähän piristät mun päivää. Tässä ole hyvä"
Hän: "Nii.. Saisinko mä ne leimat vielä siihen klubikorttiin?"
Koko tämän keskustelun ajan työkaverini repeili vieressä ja varatun poistuessa paikalta repesimme kumpikin nauramaan. Minä tokaisin työkaverilleni, että mistä vetoa että ei soita kuitenkaan, johon hän vastasi: No ehkä, mutta ainakin se on takuuvarmasti varattu. Väitti mitä tahansa.
niimpä niin... miehet on vessoja jne.. Poika on liian hyvää ollakseen totta.
Kävin aamupäivästä taas kyttäämässä vaeltajaa. Opiskelijaravintolassa erehdyimme hakemaan samaan aikaan teetä ja seisoimme vierekkäin. Hän varmasti punnitsi päässään kahta vaihtoehtoa: jutella minulle tai esittää ettei huomaisikaan. Hän valitsi melkolailla näiden kahden välimaastosta.
Hän: "Terve"
Minä: "Terve"..
Siinä se, TAAS. Päätin luovuttaa hänen suhteensa tosissani, en jaksa enää odottaa kunnollista keskustelua. Ilmeisesti se ei saavu ikinä.
Kotona iski väsymys ja ajattelin että en millään jaksa lähestyvää iltavuoroa. Yritin jopa saada sen vaihdettua parin muun työkaverini kanssa vapaapäivään, onnistuin erittäin huonolla menestyksellä..
Työpaikalla oli kiireistä, ilmeisesti ihmiset eivät enää omatoimisesti osaa käyttää keittiötään? keittiöstä on tullut yhtä hyödyllinen kuin ikean koti-huoneissa.. ruoka haetaan pikaruokaloista. Eipä siinä valittamista, sillä yksi illan asiakkaistani oli tämä hotti kahden ruoka-annoksen tilaaja josta mainitsin aikasemmassa tekstissäni.. (kutsuttakoon häntä varatuksi, sillä epäilen hänen olevan sitä kaikesta huolimatta).
Minä: "Terve! Mitäs saisi olla?"
Hän: "No mä voisin ottaa tuon annoksen"
Minä: "Laitetaanko tyttöystävällekin myös tällä kertaa?"
Hän: "Hhahha.. mitää?? En mä oo ikinä sanonu mitään sellaista. Mutta joo, laita vaan annos tuplana.. vähän tuli otettua eilen"
Minä: "Niimpä niin.. Mitäs kastikkeita haluaisit? Entä tuleeko tyttöystävälle mausteita?"
Hän: "Onko tää tällänen utelu normaali käytäntö kaikkien asiakkaiden keskuudessa?"
Minä: "Ei, mä olen vain ahdistava asiakaspalvelija.. Tulisko sitten muuta?"
Hän: "No eipä juuri, paitsi että jos sun puhelinnumeron saisin, unohtu kysyä viimeksi. Kirjota vaikka tuohon" *ojentaa klubikortin*
Minä: "Oii, sähän piristät mun päivää. Tässä ole hyvä"
Hän: "Nii.. Saisinko mä ne leimat vielä siihen klubikorttiin?"
Koko tämän keskustelun ajan työkaverini repeili vieressä ja varatun poistuessa paikalta repesimme kumpikin nauramaan. Minä tokaisin työkaverilleni, että mistä vetoa että ei soita kuitenkaan, johon hän vastasi: No ehkä, mutta ainakin se on takuuvarmasti varattu. Väitti mitä tahansa.
niimpä niin... miehet on vessoja jne.. Poika on liian hyvää ollakseen totta.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
kohtaamisia
Alan pikkuhiljaa epäillä, että hengitykseni haisee pahalle tai että älykkyysosamääräni vaikuttaa niin pieneltä avatessani suuni, että karkoitan miehet ympäriltäni. Sinkkuudessa hassua on se, että monet pojat tulevat yhtäkkiä luokseni juttelemaan (näin ei todellakaan käynyt koskaan seurustellessani), mutta he katoavat luotani yhtä nopeasti kuin ovat siihen tulleetkin. Mistä tämä johtuu?
Voin kertoa muutaman viimeaikoina sattuneen esimerkin: Käydessäni opiskelijaravintolassa eräänäpäivänä kyyläämässä josko vaeltajaa näkyisi. Ei näkynyt ja minä jäin istumaan hetkeksi aulaan odottamaan ajan kulumista.. Viereeni istui eräs poika ja hänen ystävänsä, he juttelivat kaikesta minun näppäilessä kännykkääni. He poistuivat paikalta ja minä päätin seurata perässä (en heitä! mutta siis ulostautua rakennuksesta). Ulkona avatessani pyörääni, toinen pojista kävelee luokseni ja käy seuraavan keskustelun kanssani:
Hän:" Moi"
Minä: "Mmmooi?"
Hän: "Mitäs teet tänään?"
Minä: "Käyn äitini luona kylässä ja menen sen jälkeen töihin.. entäs sinä? Aurinkoa menossa ottamaan?"
Hän: " Joo, mistä sä tiesit?"
Minä: " No ööh, mä salakuuntelin sua ja sun ystävää tossa aulassa........"
Hän: "Ööh.. okei, no mutta katellaan!"
ja niin hän poistui paikalta minun jääden seisomaan hämmennykseni kanssa paikoilleni.. ehkä olisi pitänyt jättää salakuuntelu mainitsematta?
Toinen kohtaaminen töissä.. Asiakkaakseni asteli taivaallisen komea poika ruskeine silmineen ja hymyilevine kasvoineen. Hän oli kuin pala aurinkoa! Poika oli juuri sen näköinen ihminen joka tulee mieleen sanasta HOT! Valitettavasti innostukseni lakkasi siihen kun kysyin mitä hän tahtoisi tilata ja vastaukseksi sain kahden ihmisen ruoka-annoksen.. ilmeisesti toinen annoksista olisi menossa tyttöystävälle. Pitihän se arvata, miehet ovat kuin vessoja jnejne.. Aloin kasata hänen annostaan lievän pettymyksen kanssa, ehkä tämä loisti kasvoiltani sillä poika aloitti keskustelun:
Hän:
" Alkaako tää tökkimään välillä, käydä yksitoikkoiseksi?"
Voin kertoa muutaman viimeaikoina sattuneen esimerkin: Käydessäni opiskelijaravintolassa eräänäpäivänä kyyläämässä josko vaeltajaa näkyisi. Ei näkynyt ja minä jäin istumaan hetkeksi aulaan odottamaan ajan kulumista.. Viereeni istui eräs poika ja hänen ystävänsä, he juttelivat kaikesta minun näppäilessä kännykkääni. He poistuivat paikalta ja minä päätin seurata perässä (en heitä! mutta siis ulostautua rakennuksesta). Ulkona avatessani pyörääni, toinen pojista kävelee luokseni ja käy seuraavan keskustelun kanssani:
Hän:" Moi"
Minä: "Mmmooi?"
Hän: "Mitäs teet tänään?"
Minä: "Käyn äitini luona kylässä ja menen sen jälkeen töihin.. entäs sinä? Aurinkoa menossa ottamaan?"
Hän: " Joo, mistä sä tiesit?"
Minä: " No ööh, mä salakuuntelin sua ja sun ystävää tossa aulassa........"
Hän: "Ööh.. okei, no mutta katellaan!"
ja niin hän poistui paikalta minun jääden seisomaan hämmennykseni kanssa paikoilleni.. ehkä olisi pitänyt jättää salakuuntelu mainitsematta?
Toinen kohtaaminen töissä.. Asiakkaakseni asteli taivaallisen komea poika ruskeine silmineen ja hymyilevine kasvoineen. Hän oli kuin pala aurinkoa! Poika oli juuri sen näköinen ihminen joka tulee mieleen sanasta HOT! Valitettavasti innostukseni lakkasi siihen kun kysyin mitä hän tahtoisi tilata ja vastaukseksi sain kahden ihmisen ruoka-annoksen.. ilmeisesti toinen annoksista olisi menossa tyttöystävälle. Pitihän se arvata, miehet ovat kuin vessoja jnejne.. Aloin kasata hänen annostaan lievän pettymyksen kanssa, ehkä tämä loisti kasvoiltani sillä poika aloitti keskustelun:
Hän:
" Alkaako tää tökkimään välillä, käydä yksitoikkoiseksi?"
Minä:
" Noo ei oikeastaan, täällä käy niin erilaisia asiakkaita ja kaikki tilaa niin erilailla että ei siihen sillälailla kerkeä kyllästymään. Ja parasta tässä työssähän on se, että täällä käy tuollaisia hyvännäköisiä asiakkaita niinkuin sinä joille flirttailla, sääli vaan että yleensä ne tilaavat myös tyttöystävälle ruoat."
Hän:
"Ei ei!! Mä syön kyllä nuo molemmat itse!"
Minä:
"Ai oikeasti? No se muuttaa asiaa"
ja päläpäläpälä... lopulta poika vain toivotti hyvät työpäivänjatkot.. mikä menetys!!
ja sitten vielä kolmas kohtaaminen.
Eilen istuin ystävättäreni kanssa opiskelijaravintolassa syömässä kun vessasta asteli ulos suhteellisen komea poika ja katseemme kohtasivat. Poika käveli pöytämme luokse ja kauhukseni pysähtyi siihen.
Hän: "Moi!"
Minä: "ööm.. Moi"
Hän: " Mitäs sulle?"
Minä: "Ööm.. tunnetaanko me jostakin?"
Hän: " Joo.. Sä olit se jolla on söpö ääni"
Minä: "hahhhaha.. ööh, kiitos! Niin joo, nythän mä muistankin! Sä tulit juttelemaan mulle sillon pari viikkoa sitten"
Hän:" joo, mitäs teet tänään?"
Minä: "Menen töihin as usual"
Hän: " Taas? No joo, katellaanpa taas!"
Ja niin hän jälleen poistui paikalta.. Sama tyyppi jota olin edellisellä kerralla salakuunnellut. Yksikään kohtaamistani pojista ei ole kysynyt nimeäni tai numeroani. En selvästikään ole päässyt jyvälle sinkkuelämän säännöissä, sillä en ymmärrä keskustelujen pointtia. Tai ehkä lähetän itse ristiriitaisia signaaleja? tai kenties olen vain niin outo että minut on parempi kiertää kaukaa?..
keskiviikko 1. elokuuta 2012
silmäpeliä
Elämässäni ei ole viimeisen kuluneen viikon aikana taapahtunut oikeastaan mitään hekumallista. Sinkkuelämä on alkanut tympimään, pitäisi olla rohkeampi jotta siitä saisi mitään irti.
Viikkoni kohokohtana mainittakoon kuitenkin vaeltaja. Minusta on tullut stalkkeri. Käyn syömässä eräässä opiskelijaravintolassa vain sen vuoksi että törmäisin tähän silmieni iloon ja niin on onneksi käynytkin: kahdesti! Sisuskaluni rupeavat tansimaan hiphopia ja päässäni soi Güntherin "touch me"-biisi tämän ihanan komistuksen katsoessa minuun. Vaeltaja tuo ulkonäöltään mieleeni enkelipojan ryyditettynä kujeilevalla hymyllä. Eikö kuka tahansa lämpeäisi tuollaiselle yhdistelmälle?
Parasta kuitenkin on, että hän on huomannut minut. En olisi alun alkaenkaan kiinnittänyt tähän tyyppiin sen kummempaa huomiota (johtuen lähinnä pojan uskonnollisesta taustasta), jollei hän olisi aloittanut silmäpeliä kanssani. Me pelaamme tuijotuskilpailua. Eilen hänen katseensa osui minuun ja minä jäin tuijottamaan takaisin, hän siristi silmiään ja molempia rupesi naurattamaan, en tiedä kumpi voitti sen erän. Tänään puolestaan pyrin välttelemään hänen katsettaan, sillä ihastumiseni paistaa jo kilometrien päähän ja tuijottaminen olisi ollut vain kiusallista kun poskeni hehkuivat punasena. Tarjotinta viedessäni kävelimme toistemme ohi ja hän sanoi "Terve" ja minä vastasin "Moi".. siinä se.
En oikeastaan ymmärrä mikä tämän silmäpelin pointti on, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään. En usko että hän tietää nimeäni tai mitään minusta, minä taas tunnun tietävän liikaa hänestä (kiitos facebook!). En haluaisi olla se joka tekee aloitetta, sillä uskottelen itselleni että jos hän oikeasti on tarpeeksi kiinnostunut minusta hän tekee lopulta sen.
Uskon kuitenkin että parasta olisi vain unohtaa koko ihana kaunis enkelipoikamainen komistus, sillä kahdelta työkaveriltani olen saanut kuulla hänen olevan oikea pleijeri ja että hän flirttailee kaikkien kanssa. Se siitä minun spesiaaliudestani. Toisaalta, voinhan minä ihailla jotakin omistamatta sitä
Viikkoni kohokohtana mainittakoon kuitenkin vaeltaja. Minusta on tullut stalkkeri. Käyn syömässä eräässä opiskelijaravintolassa vain sen vuoksi että törmäisin tähän silmieni iloon ja niin on onneksi käynytkin: kahdesti! Sisuskaluni rupeavat tansimaan hiphopia ja päässäni soi Güntherin "touch me"-biisi tämän ihanan komistuksen katsoessa minuun. Vaeltaja tuo ulkonäöltään mieleeni enkelipojan ryyditettynä kujeilevalla hymyllä. Eikö kuka tahansa lämpeäisi tuollaiselle yhdistelmälle?
Parasta kuitenkin on, että hän on huomannut minut. En olisi alun alkaenkaan kiinnittänyt tähän tyyppiin sen kummempaa huomiota (johtuen lähinnä pojan uskonnollisesta taustasta), jollei hän olisi aloittanut silmäpeliä kanssani. Me pelaamme tuijotuskilpailua. Eilen hänen katseensa osui minuun ja minä jäin tuijottamaan takaisin, hän siristi silmiään ja molempia rupesi naurattamaan, en tiedä kumpi voitti sen erän. Tänään puolestaan pyrin välttelemään hänen katsettaan, sillä ihastumiseni paistaa jo kilometrien päähän ja tuijottaminen olisi ollut vain kiusallista kun poskeni hehkuivat punasena. Tarjotinta viedessäni kävelimme toistemme ohi ja hän sanoi "Terve" ja minä vastasin "Moi".. siinä se.
En oikeastaan ymmärrä mikä tämän silmäpelin pointti on, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään. En usko että hän tietää nimeäni tai mitään minusta, minä taas tunnun tietävän liikaa hänestä (kiitos facebook!). En haluaisi olla se joka tekee aloitetta, sillä uskottelen itselleni että jos hän oikeasti on tarpeeksi kiinnostunut minusta hän tekee lopulta sen.
Uskon kuitenkin että parasta olisi vain unohtaa koko ihana kaunis enkelipoikamainen komistus, sillä kahdelta työkaveriltani olen saanut kuulla hänen olevan oikea pleijeri ja että hän flirttailee kaikkien kanssa. Se siitä minun spesiaaliudestani. Toisaalta, voinhan minä ihailla jotakin omistamatta sitä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)