maanantai 19. marraskuuta 2012

mallipojan sänkyposeeraukset

Noniin.. ehkä mä nyt kykenen myöntämään tänne jotakin mitä en voinut tehdä aiemmin, koska en halunnut tutun tuttujen koirankusettajien tietävän että menin sänkyyn asiakkaani kanssa. Kyllä luitte oikein,... minä ja mallipoika päädyimme kokeilemaan seksuaalista yhteensopivuuttamme, ja kuten arvelinkin olimme kuin kaksi samalla varauksella varautunutta magneettia. Seksi oli niin kamalaa että en halua ajatella asiaa oikeastaan mielellään enää ikinä.

Oikeastaan olen keksinyt itselleni uuden termin: olen säälisekstaaja ja myötätuntopussailija. Tiesin jo etukäteen ettei seksi tulisi olemaan hyvää, sillä en pitänyt kovinkaan paljoa edes tämän pojan pussaamisesta. Miksi sitten tein sen? Uteliaisuudesta luulisin ja ehkä hieman säälinkin poikaa kun olin niin pitkään antanut ymmärtää mutten ymmärtänyt antaa. Ei sen väliä, nyt ainakin tiedän että en tule tekemään toiste mitään yhtä typerää, kaverien kanssa ei päädytä sänkyyn.

Ensinnäkin meidän kemiamme eivät osuneet lainkaan yksiin, toisekseen hän näytti koiranpennulta joka oli juuri saanut herkullisen luun purtavakseen. Toiseksi, hän töksäyttää minulle kysymyksen kesken kaiken: "Ootsä käyny sukupuolitautitesteissä?", kolmanneksi hän keskittyi näyttämään söpöltä ja räpytteli nättejä silmiään siihen malliin, että minun oli suljettava omani. Ei seksi nyt itsessään niin huonoa ollut, mutta kokonaisuudessaan aivan kamalaa. Joten ottakaa vinkistä vaari, älkääkä sotkeko ystävyyttä seksiin. hyi kamala!

Alan pikkuhiljaa epäillä pidänkö seksistä lainkaan. hah. vaikka kyllä, kultapojan kanssa pidin siitä, ainakin toisella kerralla. En halua että minusta tulee pistorasiasta jakorasia. Ehkä kolme seksikumppania on ihan hyväksyttävä määrä kaksikymmentä kolme vuotiaalle..mutta en halua kasvattaa lukua liian tiuhaa tahtia, en usko että se tekisi hyvää minulle itsellenikään.. ja kyllä luitte oikein, penispää-eksäni oli minun ensimmäiseni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti