lauantai 17. marraskuuta 2012

Seksitaidoista

Olen pohtinut tässä seksitaitoja, niin miesten kuin omianikin.
Voiko joku olla sängyssä hyvä tai huono? Vai meneekö se vain niin että seksi on joko hyvää tai huonoa? tahdon itse uskoa enemmän jälkimmäiseen. Mielestäni seksiaktin epäonnistumista ei voida laittaa yksinomaan jomman kumman kontolle.. niinkuin riitaankin, seksiin tarvitaan aina kaksi (suljen pois masturboinnin).

Kerroin aiemmin seksikokemuksestani kultapojan kanssa ja totesin sen olleen ei-niin-hyvä. Kavereilleni suitsutin miehen seksitaitoja, kunnes tajusin että eihän kyse ollut siitä. Tuskimpa minäkään sen parempi olin. Mietin miellessäni syitä siihen miksi se ei ollut niin tajunnan räjäyttävä kokemus kuin olin odottanut. No siinäpä se syy olikin, mielessäni olin fantasioinut ideaalisen vaakamambo-rumban, että vertasin realistista kokemustani fantasiamaailmaani. Taustalla kummitteli lisäksi 6 vuoden suhteeni ex-poikaystävääni, joten vertailukohde löytyi sieltä. Lisäksi alkoholi ja seksi eivät koskaan ole hyvän seksin kemikaalikaava.

 Kuinka naurettavaa onkaan verrata ketään johonkuhun toiseen, etenkään pitkäaikaiseen seurustelukumppaniin. Tuskimpa penispää-eksänikään kovin hyvä alkujaan oli, minähän "koulutin" hänestä ideaalin rakastajan juuri minulle. Kuuden vuoden jälkeen pitäisi olla aika dorka jos ei tuntisi toisen seksuaalisia mieltymyksiä läpikotaisin tai ainakin hyvin. On siis todellakin tyhmää verrata ketään uutta seksikumppania siihen treenattuun ideaaliin rakastajaan. Kultapojan puolustukseksi voin kuitenkin sanoa, että kun lopetin vertaamisen ja pääni oli selvä, oli seksi yllättävän hyvää (selvennettäköön myös, että välillämme ei ole tapahtunut mitään sitten edelliskerran).

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi nykypäivänä seksin harrastamisesta on tullut miltei kouluasteikolla arvioitava taidonnäyte. Enkä halua esittää pyhimystä, minä olen sortunut tähän arviointiin myös. Yritän kuitenkin olla tekemättä sitä enää, kysehän on pelkästä nautinnosta ja intohimosta. Yritin tällä tekstillä nyt vain todeta että huonolle seksille löytyy monta syytä ja että kukaan ei ole seppä syntyessään. Aion siis laskea hieman itse itseenikin kohdistuvia odotuksiani ja vaatimuksiani - aina ei voi onnistua.




2 kommenttia:

  1. Sanoisinpa, että aika hyviä pohdintoja... Olen samoja asioita itsekin vähän miettinyt.

    Itse ajattelen näin:
    "Voiko joku olla sängyssä hyvä tai huono?"
    Kyllä voi. Joko tahallaan, piruuttaan tai sitten ihan tietämättään. Ja sama ihminen voi olla kumpikin ääripää ihan peräkkäisillä kerroilla. Kokenut ja osaava rakastaja tekee melkein ihan mitä haluaa. Kokemattomampi sen minkä pystyy. Ja tosiaan kukaan ei ole seppä syntyessään, niin kuin itsekin totesit. Ja toki ns. "olosuhteetkin" vaikuttaa tosi paljon. Eli ollaanko selvinpäin, kännissä, jomman kumman kotona, kaverin sohvalla, ahtaassa autossa yms yms.

    "mielessäni olin fantasioinut ideaalisen vaakamambo-rumban..."
    Olisiko asiaa auttanut yhtään, jos olisit etukäteen myös kertonut siitä? Eli jos kertoo mitä haluaa, voi ehkä saadakin juuri sitä?

    "Taustalla kummitteli lisäksi 6 vuoden suhteeni ex-poikaystävääni..."
    Ei kai näistä tällaisista muistikuvista ikinä irti pääsekään. Nautinnot parhaiden tyyppien kanssa säilyvät varmaan mielessä läpi elämän. Ja jos kerran tai useita kertoja saa jotain hyvää, sitten ns. keskivertoon tai huonoon ei enää meinaa tyytyä... Tosin kuten sanoit, kaikkea voi kouluttaa. Ja kannattaakin.

    "miksi nykypäivänä seksin harrastamisesta on tullut miltei kouluasteikolla arvioitava taidonnäyte..."
    Äärimmäisen hyvä kysymys! Ja 5-10 vuoden aikana tässä asiassa on mielestäni tapahtunut aika selvä muutos siten, että nykynainen vaatii, haluaa ja odottaa saavansa nykyisin aika hyvät kyydit, joskus ennen ei ollut niin väliä... Mutta nyt jos ns. "mokaa", niin se eka kerta on sitten yleensä myös se vika kerta. Tämä luo aikamoiset paineet meille miehille...

    "aina ei voi onnistua..."
    Tämäkin on täysin totta. Ja joskus sitä voi olla ihan tahallaankin niin pirullinen, ettei heti anna ja tee toiselle juuri sitä mistä tämä ehkä pitäisi eniten - ei ainakaan ihan heti. Ja toki joskus vahinkoja sattuu myös, eli tulee liian aikaisin, hukkaa ison orgasmin, jos ei anna sitä naiselle heti, eikä sitten onnistukaan tuottamaan sitä enää uudestaan jne jne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä erinomaisesta kommentista! Se sai minut miettimään asiaa entistäkin syvemmin. Enpä edes ollut tullut ajatelleeksi sitä niin, että minähän todellakin pitelen kädessäni avaimia hyvän seksin salaiseen maailmaan,.. tai siis juuri kuten sanoit: olisiko minun etukäteen pitänyt kertoa odotuksistani. Kyllä, ja todentotta hienoja asioita poimit tekstistäni. Ajattelemisen arvoista :)

      Poista