Bossanova

Olipa kerran minun ja työkaverini yhteinen työilta jolloin päätimme, että lähtisimme molemmat paikalliseen baariin jossa soitettiin bossanova-tyyppistä musiikkia tuona iltana. Kumosimme kahteen pekkaan pullollisen alkon halvinta valkoviiniä. Molemmat humalluimme kiitettävästi jo pelkästään jonottaessa kun kittasimme tuota jumalten juomaa tyhjiin vatsoihimme. Etenimme jonossa aivan ovelle saakka ja minä aloitin iltani  kommentoimalla poken vaatevarustusta, ihme että pääsimme sisälle!

Sisällä tilasin meille juomat ja bongasin vaeltajan väkijoukosta. Hylkäsin työkaverini ja änkeydyin tämän viimevuotisen ihastukseni viereen lätisemään. Kyselin missä hän on ollut kun ei ole näkynyt (ihan kuin en muka olisi tietänyt) ja höpötin niitä näitä. Pian vaeltajan piti mennä kättelemään pikkuveitikkaa (eli suomeksi: kuselle vessaan) ja minä jäin pitämään seuraa hänen ystävälleen, joka myöskin oli selkeästi entinen L-positiivinen (eli lesta eli lestadiolainen). Pian löysinkin itseni toimimasta terapeuttina tälle tyypille. Hän avautui minulle mm. lapsena kokemastaan väkivallasta, siitä kuinka hirveää on saada niin nuorena lapsia (tyypillä oli kolme kakaraa joista viimeisin oli syntynyt parin päivän sisällä) ja kolmanneksi siitä kuinka hän ei rakasta vaimoaan. Lopuksi hän kysyi minulta miten näin kaunis nainen voi olla sinkkuna? Tässä kohdin koin tarpeelliseksi poistua paikalta, etenkin kun huomasin ettei vaeltaja ole kiinnostunut minusta pätkääkään.

Työkaverini oli aiemmin jo ilmoittanut poistuvansa paikalta, joten lösähdin yksinäni istumaan tyhjään pöytään. Onneksi ei ehtinyt mennä kuin korkeintaan 2 minuuttia kun seurakseni oli istunut poika sanomalla:"Miten on mahdollista että noin kaunis tyttö istuu täällä yksinään?" Pojan ystävätkin olivat piirittäneet pöytäni ja katsahdin heitä kakkia. Humalaisilla aivoillani kykenin kuitenkin huomaamaan sen tosiasian että he näyttivät minua nuoremmilta joten tokaisin pojalle:" Ootko sä joku ysikolmonen?" Poika meni hieman hämmilleen ja osa hänen itsevarmuudestaan karisi ja hän vastasi myöntävästi jolloin minä rehahdin nauramaan ja sain soperrettua nauruni lomasta: "Sä olet nuorempi kuin mun pikkuveli!!!" Tämän sanottuani poika näytti tyrmistyneeltä ja tiedusteli minun ikääni. Kerroin olevani vuosimallia -89 jolloin kaikki pojan kaverit kaikkosivat pöydästä,....... mutta poika jäi.

Sanoin että hänen pistetilanteensa silmissäni on melko huono ja sitä pitäisi nyt nostaa jollakin. Silloin keksin että jos hän voittaisi  minut kivi-sakset-paperi-pelissä niin hän voisi ansaita itselleen pluspisteitä. Jännä juttu, mutta poika lähti leikkiin mukaan. Hän voitti. Hän voitti myös peukkutappelun ja sai lisäpisteitä myös totuudessa ja tehtävässä jossa pelasimme vain totuuksilla joita kännyapsini meille sylki. Minulla oli niin hauskaa etten edes huomannut pilkun tulleen ja vasta varttia vailla neljä nostin perseeni ylös siitä penkistä.

Narikalla kehuin narikkamiestä törkeän komeaksi ja pikkupojan (eli tämän ysikolmosen) auttaessa minua laittamaan neuletakkiani päälle huomasin että kaikki korttini ovat kadonneet lompakostani. Pankki-luotto ja ajokortit olivat hävinneet. Menin takaisin sisälle ja löysin ne kaikki pöytäni alta, sieltä sitten konttasin niitä pikku-pikkumekossani ja tämän jälkeen toivotin pojalle hyvät yöt. Hän kyllä pyysi numeroni ja käskytin häntä laittamaan minulle viestiä seuraavana päivänä ja pyytämään minua pelaamaan sulkapalloa kanssaaan. Sitten menin yksin kotiin... tai en oikeasti, menin maalivahdin  kanssa tajuten, että en ole hänestä enää pätkääkään kiinnostunut.