Mainittakoon ekoista treffeistä vain sen verran, että ne menivät hyvin. Kävimme yhdessä kahvilassa ja juttelimme kahden tunnin ajan. Poika oli erikoinen tapaus: hän luki kirjoja (mm. kuinka moni poika myöntää lukeneensa kaikki twilightit ja pitäneensä niistä???), kuunteli indietä olematta hipsteri ja halusi lemmikin: PUPUN! Treffien jälkeen hän oli suloinen ja lähetti minulle viestiä: "Olisi varmaan korrektia odottaa se pari kolme päivää, mutta teetkö huomenna mitään ihmeellistä?"
Minun olisi myös pitänyt olla korrekti ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja elämässään kiireistä itsevarmaa naista. Toisin kävi, kerroin että en omista elämää ja olen käytettävissä.. huoh. Tässä kohtaa voisin myös mainita että minusta voisi tehdä tv-sarjaa nimeltä Awkward (jollei sen nimistä ohjelmaa olisi jo olemassa). En jostakin syystä kyennyt olemaan pojan seurassa lainkaan rennosti. Luulen tämän johtuneen siitä, että ajattelin pojan olevan aivan eri levelillä kanssani - tunsin itseni siis häntä huonommaksi.
Nooh.. Kävimme toisilla treffeillämme taas samaisessa kahvilassa, jonka jälkeen kävelimme keskustassa ympyrää kunnes pyysin pojan luokseni teelle (hän ei juo kahviakaan).. Juttelimme ja nauroimme. Lopulta kaverini alkoivat hermostua minuun ja pommittaa minua viesteillä (sillä olin sopinut heidänkin kanssaan treffit). Valittelin pojalle, että minun täytyisi nyt lähteä. Ja eteisessä se tuli kuin puskista! Poika hyökkäsi kimppuuni suutelemaan minua (hän oli selvästi tuijotellut liikaa romanttisia lällyleffoja, sillä otteet olivat sen mukaiset). Miten minä sitten puolestani reagoin? Tattadataaa! Repesin nauramaan kesken hänen yrityksiään suudella minua intohimoisesti KIELEN kanssa. Mainittakoon että en ole kielisuudelmien suurin fanittaja varsinkaan ihmisten kanssa joita hädin tuskin tunnen. Se pussailu olikin sitten ehkä naurettavinta ikinä: hän lipoo kielellään ympäriinsä ja minä yritän torjua sitä. Ei ehkä romanttisin ensisuudelmani... Lisäksi koko suudelman ajan kykenin vain ajattelemaan: Mun olisi pitänyt ottaa kurkkupastilli.
Lopulta poika irrottautui minusta ja kilttinä ihmisenä totesin heti olevani huono suutelija. Hän katsoi minua kuin jotakin säälittävää otusta.
Minä: "Sori, mä olen epävarma suutelija.. tiedätkö mistä se johtuu?"
Hän: "No?"
Vastaukseksi taisin mumista jotakin tappavasta taudista suussani ja hänen alkaessaan etsiä hammastahnaa laukkujensa kätköstä korjasin, että todellisuudessa ihka ensimmäinen suudelmani n. 14-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa meni jotakuinkin näin:
Suutelimme hämärässä yössä hänen saattettua minut kotiin. Takanamme oli ollut kiva päivä yhdessä kavereidemme kanssa. Hän kumartui puoleeni ja me suutelimme. Kun lopetimme poika katsoi minuun sanoen: "Se ei menny kovin hyvin. Otetaanko uudestaan?"............
Jokatapauksessa saatoin mallipojan pyörälleen ja siinä jutellessamme viereemme pysähtyi nainen. Nainen tervehti molempia ja minä mietin mahtoiko hän olla ehkä joku asiakkaistani kunnes hän avasi suunsa uudelleen: "Minä olen tämän pojan äiti".. Minä hämmennyin tilanteesta täysin ja jossakin erikoisessa paniikissani vastasin takaisin: "Joo.. me tavattiin vasta eilen sun pojan kanssa".. Pliis, ampukaa joku mut? Pojan äiti katsoi minua kuin jotakin friikkiä varmasti olettaen minun olevan jonkin sortin yhden illan juttu, eikä käsittänyt miksi olin tuonut tämän asian esille. Poja ilme puolestaan oli vielä parempi: hän katsoi minua kysyvänä "mistä toi nyt tuli?"... Tarkoituksenani oli vain selventää äidille, että en halua esitellä itseäni hänen tulevana miniänään, sillä olin tuntenut pojan vasta lyhen aikaa. Jostakin syystä sanani eivät koskaan tule ulos sellaisina kuin tarkoitan niiden tulla. Pojan äidin lähtiessä katsoin poikaa ja sanoin: "Me ei varmaan nähdä enää ikinä"'
Illalla sain pojalta kuitenkin tekstaria.
Hän: "Sun pitäisi olla itsevarmempi, et ole edes niin huono suutelija.. olen suudellut monia tyttöjä"
Minä: "Voi luoja, anna mun vaan vajota maan alle"
Hän: "Mitä? :D"
Minä: "Olen tässä reflektoinut itseäni ja tilanne eskaloitui yllättäväksi. Implisiittisesti yritän tässä kertoa että olen vain kaikin puolin nolo persoona. En tiedä miten tämä konflikti ratkaistaan"
Hän: "Mä tykkään susta, sun seurassa on kiva olla ja musta on mukava kuunnella ku höpötät. ja saat mut nauramaan, se on harvinaista.."
Onneksi poika kuitenkin palaa ensi viikolla paikkakunnalleen, eikä minun tarvitse nähdä häntä toivottavasti enää ikinä! Omasta mielestäni meillä ei vain klikannut, en kyennyt rentoutumaan hänen seurassaan.. eikä kielarit toisilla treffeillä ole minun juttuni. Ehkä pitää vain palata lupaukseen jonka annoin itselleni kuukausi sitten: Treffit ja minä emme sovi yhteen. Nämä olivat viimeiset - ikinä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti