silmäpeliä

Elämässäni ei ole viimeisen kuluneen viikon aikana taapahtunut oikeastaan mitään hekumallista. Sinkkuelämä on alkanut tympimään, pitäisi olla rohkeampi jotta siitä saisi mitään irti.

Viikkoni kohokohtana mainittakoon kuitenkin vaeltaja. Minusta on tullut stalkkeri. Käyn syömässä eräässä opiskelijaravintolassa vain sen vuoksi että törmäisin tähän silmieni iloon ja niin on onneksi käynytkin: kahdesti! Sisuskaluni rupeavat tansimaan hiphopia ja päässäni soi Güntherin "touch me"-biisi tämän ihanan komistuksen katsoessa minuun. Vaeltaja tuo ulkonäöltään mieleeni enkelipojan ryyditettynä kujeilevalla hymyllä. Eikö kuka tahansa lämpeäisi tuollaiselle yhdistelmälle?

Parasta kuitenkin on, että hän on huomannut minut. En olisi alun alkaenkaan kiinnittänyt tähän tyyppiin sen kummempaa huomiota (johtuen lähinnä pojan uskonnollisesta taustasta), jollei hän olisi aloittanut silmäpeliä kanssani. Me pelaamme tuijotuskilpailua. Eilen hänen katseensa osui minuun ja minä jäin tuijottamaan takaisin, hän siristi silmiään ja molempia rupesi naurattamaan, en tiedä kumpi voitti sen erän. Tänään puolestaan pyrin välttelemään hänen katsettaan, sillä ihastumiseni paistaa jo kilometrien päähän ja tuijottaminen olisi ollut vain kiusallista kun poskeni hehkuivat punasena. Tarjotinta viedessäni kävelimme toistemme ohi ja hän sanoi "Terve" ja minä vastasin "Moi".. siinä se.

En oikeastaan ymmärrä mikä tämän silmäpelin pointti on, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään. En usko että hän tietää nimeäni tai mitään minusta, minä taas tunnun tietävän liikaa hänestä (kiitos facebook!). En haluaisi olla se joka tekee aloitetta, sillä uskottelen itselleni että jos hän oikeasti on tarpeeksi kiinnostunut minusta hän tekee lopulta sen.

Uskon kuitenkin että parasta olisi vain unohtaa koko ihana kaunis enkelipoikamainen komistus, sillä kahdelta työkaveriltani olen saanut kuulla hänen olevan oikea pleijeri ja että hän flirttailee kaikkien kanssa. Se siitä minun spesiaaliudestani. Toisaalta, voinhan minä ihailla jotakin omistamatta sitä